Itänaapurimme Neuvostoliiton hajoamisesta on kulunut piakkoin kaksikymmentä vuotta. Vuoden 1991 jouluna lakannut sosialismin koekenttä ehti toimia vajaa 70 vuotta ennen kuin lopulta hajosi joidenkin arvioiden mukaan omaan mahdottomuuteensa. Neuvostoliitosta alkaa olla jäljellä enää vain historiaa ja kaikuja menneisyydestä, sillä aikoinaan liittovaltion muodostaneet ja nykyiset itsenäiset valtiot, Venäjä etupäässä, ovat vauhdilla matkalla markkinatalouteen. Sosialismin ideologialla on oma paikkansa ihmiskunnan historiassa siinä missä Sosialististen neuvostotasavaltojen liitollakin. Aivan tyystin Neuvostoliitto ei ole arkipäivästämme kadonnut. Silloin tällöin näen jonkun toimiston työhuoneen seinällä valtavankokoisen maailmankartan, jonka itälaidalla komeilee suuri SNTL-kirjainlyhenne. Joissakin kartoissa laajaa Itä-Euroopan ja Siperian aluetta peittää yhä kissankokoisilla versaalikirjaimilla painettu ja kaarevana kiertävä sana Neuvostoliitto.

Ideologisten kokeilujensa lisäksi Neuvostoliitossa oli myös mittavaa teollisuustuotantoa. Maa ei suinkaan aina hämmästyttänyt länsimaita innovatiivisuudellaan eivätkä kaikki teollisesti tuotetut tavarat häikäisseet edistyksellisyydellään. Tuotantoa leimasi enemmänkin käytännöllisyys kuin innovatiivisuus. Muistan kerran käyneeni 1980-luvulla eräillä messuilla Tampereen Pirkkahallissa, jossa esiteltiin naapurimaamme tuotantoa. Panin erityisesti merkille kodin keittiöön valmistetun monitoimikoneen. Sen koko oli valtava ja veti koollaan vertoja jo hyvänkokoiselle pölynimurille. Massiivisuutta lisäsi vielä valurautainen runko, ja siitä päätellen laitteella taisi olla myös melkoisesti painoa. Neuvostoliittolaiseen tuotantoon törmää yhä tänäänkin. Suomen rautateillä nimittäin kiitää joukko itänaapurissa rakennettuja sähkövetureja. Nämä kookkaat veturit tunnistaa helposti jykevästä ulkomuodostaan ja viimeistään vilkaisemalla kyljessä komeilevaan Made in USSR -laattaan. Mistään peltilevystä ei ole kyse, sillä laatta on kovaa menoa kestämään tarkoitettu valurautainen ellei peräti teräksinen ja noin viiden millin paksuinen möhkäle. Veturit uhkuvatkin edelleen menneiden aikojen neuvostoliittolaisen työväestön ylpeyttä, jollaista vastaavanlaista tuskin enää tapaamme.