Kaupunkitaidetta

OaKoAk on ranskalainen kaupunkitaiteilija. Hänen taideteoksensa syntyvät kaupunkikuvassa tuttujen elementtien ympärille. Kekseliäät ja usein hauskat katutaideteokset ja seinämaalaukset ovat keränneet paljon ihailijoita niin paikan päällä kuin netissäkin. OaKoAkin teosten pohjalla on jokin jo olemassa oleva kohde, jonka ympärille taideteos on syntynyt. Hyvänä esimerkkinä käy kuva Pinokkiosta, jonka pää on kuvattu kadulla seisovan tangon ympärille siten, että metalliseipäästä muodostuu kolmiulotteinen nenä piirroshahmolle. OaKoAkin blogissa on runsaasti valokuvia taiteilijan töistä eri puolilla kaupunkia.

pinocchio urbain
Kuva
OaKoAk

Julkaistu Tuesdayna 21.6.2011 klo 19:19 avainsanoilla grafiikka ja taide.

Edellinen
Made in USSR
Seuraava
Mittumaari