Maailmankartta taskussa

Olimme viime kesänä lomamatkalla Barcelonassa. Kaupunkilomaan kuuluu olennaisena osana tietysti shoppailu eikä tämänkertainenkaan visiitti tehnyt tästä perinteestä poikkeusta. Shoppailun suhteen meillä ei ollut mitään erityisiä suunnitelmia vaan tarkoituksena oli katsastaa kauppoja sitä mukaa kun niitä tuli kaupungilla vastaan. Barcelonassa myös riittää kauppoja. Siellä ovat edustettuina niin maailmanmerkit kuin paikalliset bränditkin. Monet tunnetut merkkiliikkeet sijaitsevat kätevästi aivan ydinkeskustassa lyhyiden kävelymatkojen päässä, joten kauppoja ei juurikaan tarvitse etsiä.

Eräänä päivänä päätimme kuitenkin pistäytyä muutamassa merkkiliikkeessä, jotka eivät vielä olleet tulleet vastaan. Suurimman osan kaupoista olimme jo nähneet, joten uskoimme vaihtelun virkistävän. Emme kuitenkaan tienneet kyseisten kauppojen osoitteita, joten poikkesimme matkan varrella erääseen Internet-kahvilaan. Siellä saimme tietokoneen ja nettiyhteyden käyttöömme 15 minuutiksi 50 sentillä. Se aika riitti vallan mainiosti etsimiemme kauppojen osoitteiden hakemiseen. Muutamassa minuutissa olimmekin jo selvittäneet osoitteet ja jäljelle jäi enää niiden sijainnin selvittäminen kaupungin kartalla.

Nokia N70 ja Google Maps

Olimme matkalla tuolloin vielä perinteisen painetun kartan kanssa. Barcelonan kaupungin kartta on sen verran laaja, ettei sieltä aivan hetkessä löydy etsittävää osoitetta ellei tiedä, mistä alkaa hakea. Onneksi netistä löytyy tähänkin ratkaisu. Käytimme nimittäin Googlen karttapalvelua, jolla löysimme hetkessä tarvitsemamme osoitteet Barcelonan kartalta. Tällä kertaa onnistuimme suunnistamaan meitä kiinnostaviin kauppoihin, tosin aivan eri asia olikin sitten todeta tietojen ajantasaisuus. Netissä mainituissa osoitteissa ei nimittäin enää löytynytkään kyseistä kauppaa. Tämä onkin netin yksi heikkoja puolia. Siellä on paljon tietoa ja myös paljon epätietoa. Osoitteiden päivittäminen Internet-sivulla ei aina tule ensimmäiseksi mieleen, ja niinpä utrat turistit jäivät ainakin tällä kertaa ilman shoppailukokemusta.

Vaihdoin pian matkan jälkeen puhelimeni Nokian N70-malliin. Tähän malliin voi asentaa erinomaisen Googlen karttaohjelman maksutta. Ohjelmalla voi sitten etsiä haluamansa osoitteen ja katsoa sen sijainnin kartalla puhelimen näytöltä. Karttaa on helppo suurentaa ja pienentää, jolloin pienetkin yksityiskohdat ja kadunnimet näkyvät selvästi. Lisäksi karttaa voi vierittää eri ilmansuunnissa ja katsoa sitä joko piirrettynä osoitekarttana tai satelliittikuvana. Tällaiset palvelut houkuttelevat varmasti kuluttajia hankkimaan monipuolisia puhelinmalleja ja niihin lisäpalveluita, kuten satelliittipaikannuksen, jolloin sijaintinsa kartalla näkee reaaliajassa.

Julkaistu tiistaina 13.2.2007 klo 19:05 avainsanoilla Internet, laitteet ja matkailu.

Edellinen
Vaalikoneistusta
Seuraava
40-vuotias Kuluttuja-lehti