Kuulin hiljan eräältä henkilöltä filosofisen toteamuksen. Hän sanoi, että aika on maailman demokraattisin asia. Perusteluina hän piti ajan lahjomattomuutta, sillä sitä on jaossa kaikille ihmisille yhtä paljon. Näinhän se on. Aurinko nousee ja laskee suurin piirtein samaan aikaan. Tunteja päivässä on kaikille maailman ihmisille tarjolla 24. Uni tulee meille jokaiselle ennen pitkään. Tämäkin seikka puoltaa ajan demokraattisuutta. Kukaan ei kykene valvomaan useita päiviä peräkkäin. Jossakin vaiheessa on pakko nukkua, ja paljon tätä ennen on otekin jo herpaantumassa.

Aina silloin tällöin tiedotusvälineet kertovat yksittäisestä kaappaajasta, joka on ottanut joukon ihmisiä panttivangikseen. Pelastajat joutuvat tasapainottelemaan kahden asian kesken. Joko antaa ajan hoitaa tehtävänsä, kunnes kaappaaja väsyy ja nukahtaa tai yrittää laukaista tilanne ennen kuin se riistäytyy käsistä. Yhden ihmisen kaappausdraamat ovat ehkä niitä pahimpia, mikäli kaappaaja itsekin ymmärtää väsyvänsä ennemmin tai myöhemmin. Vaarana on tällöin, että hän ryhtyy toimiin ennen nukahtamistaan. Toisaalta tällaiset yhden ihmisen kaappaukset ovat eräässä mielessä tuhoon tuomittuja jo alkaessaan. Siksipä kaappaajia onkin usein enemmän kuin yksi, jotta vahtivuoroja voidaan vaihdella.

Näyttäisi siis siltä, että aika tosiaan on maailman demokraattisin asia. En tosin saanut enempää perusteluita tälle väitteelle, mutta äkkiä mietittynä toteamus tuntuu aivan loogiselta. Eri asia on tietysti, jos tälle hypoteesille löytyy vastaväitteitä tai vielä demokraattisempi käsite. Näitäpä lienee syytä pohtia vielä.