Leuto lauantai

Tänään on ollut erinomainen ulkoilusää. Keli on ollut jo pitkään leuto mutta ajoittain sateinen. Tämänpäiväinen mukava kuiva sää hemmotteli monia, ja aurinkokin yritti pilkahdella pilvenriekaleiden välistä. Kaupungilla mukavan miellyttävän sään sai todeta valtavasta väentungoksesta. Kaupat ja tavaratalot suorastaan pursuivat niin ihmisiä kuin tavaroitakin. Tungosta riitti kaikilla osastoilla. Nyt taitaa olla lähes viimeiset hetket hankkia joululahjat, vaikka onhan noita shoppailupäiviä vielä jäljellä viikon verran. Mitään paniikkia ei siis vielä ole. Viimeinen viikko ennen joulua on perinteisesti ollut ainakin vanhemmille erittäin kiireistä aikaa. Lapset laskevat päiviä ja voivottelevat, miten kellon viisarit mataavat.

Tulisipa jo se jouluaatto, monet huokaavat. Lapset tietysti saavat pitkään odottamansa lahjat ja vanhemmat kaipaamansa huilahdustauon. Joulun jälkeen onkin sitten aika viettää ehkä pidempikin vapaa. Välipäivät on yleensä pidetty lomaa ja uusi vuosi otettu vastaan heti siinä joulun jälkeen. Arkinen aherrus alkaa useille vasta vuodenvaihteen jälkeen. Joulunalusaika on kiireistä monessakin mielessä. Pitää siivota ja laittaa muutenkin koti juhlaa varten valmiiksi. Kuusi kenties kannetaan sisään ja jouluruuat valmistetaan. Lapset tuskin malttavat aattona odottaa iltaa ja niinpä heidät usein laitetaan ainakin koristelemaan kuusi. Puuhaa pitää heille keksiä, että vanhemmat saisivat vielä hetken aikaa valmistella illan kohokohtaa. Joillekin se merkitsee joulupukin saapumista.

Mielialat ovat aina korkealla, kun sää suosii. Tällainenkin viileä lauantai on varmasti saanut monet ylittämään joulubudjettinsa ja ostamaan ehkä jotain jonninjoutavaakin. Mutta joulu on vain kerran vuodessa ja pieni tuhlailu silloin sallittakoon. Edes kerran pitää aivan tavallistenkin ihmisten päästä rikkauden makuun ja kokea, millaista on olla rikas ja huoleton ainaisen köyhyyden ja kipeyden sijaan. Joulu on niin nuorten kuin jo varttuneempienkin yhteinen aika. Silloin on lupa rakastaa kaikkia, niin sukulaisia kuin vähän kaukaisempiakin ystäviä. Kukaan ei kyseenalaista käyttäytymisemme muutosta, sillä jouluna on sallittua kaikenlaisten, mutta sovinnaisten tunteiden ilmaiseminen.

Julkaistu lauantaina 16.12.2006 klo 12:45 avainsanalla sää.

Edellinen
Maailman demokraattisin asia
Seuraava
Uusi tehtävä