Lepakkomies-elokuva

Batman - Lepakkomies

Lepakkomies eli Batman viihdytti maailmaa 1960-luvun televisiosarjoissa. Sarjakuvissakin seikkaillut sankari apureineen on sittemmin päässyt esiintymään useammassakin kokoillan elokuvassa viime vuosina. Ensimmäinen varsinainen pitkä elokuva filmattiin tosin jo vuonna 1966 eli suosion parhaimpina päivinä. Leffan nimi oli yksinkertaisesti vain Batman ja siinä seikkailivat tuolloin televisiosta tutut alkuperäiset näyttelijät Adam West miljonääri Bruce Waynenä sekä Burt Ward tämän avustajana Robinina. Elokuva toistaa uskollisesti tv-sarjoista tuttuja piirteitä. Tappelukohtauksissa välähtävät onomatopoeettiset räjähdyskuplat ja asiaankuuluvat äänitehosteet. Värit ovat yltäkylläiset ja suorastaan hehkuvat muistuttaen sarjakuvapiirrosten luomaa maailmaa.

Filkan juoni on taattua Lepakkomies-juonittelua. Sankari saa vastaansa joukon pahiksia, kuten Pingviinin, Jokerin, Arvuuttajan ja Kissanaisen eli koko kaartin ilkimyksiä. Rikolliset ovat lyöttäytyneet yhteen ja kuten arvata saattaa on heidän tavoitteenaan saada Dynaaminen Duo eli Lepakkomies ja Robin pois päiviltä. Pahalaiset aikovat ottaa ei mitään vähempää kuin koko maailman hallintaansa, mutta kaikki ei kuitenkaan suju aivan suunnitelmien mukaan ja viittakaksikko tekee nämä suunnitelmat tyhjiksi. Hauska ja viihdyttävä elokuva kestää puolitoista tuntia ja on täynnä vauhtia ja mäiskettä. Lepakkomies-elokuva on harmitonta ajanvietettä ja kohottaa naiiviudellaan hymyn herkästi suupielille. Ajaton raina tuo mieleen lapsuusmuistoja sarjakuvien ja televisiosarjojen ajoilta.

Julkaistu sunnuntaina 6.3.2011 klo 18:29 Elokuvat-luokassa.

Edellinen
Asiaa asiakaslehdistä
Seuraava
Tuuliviiri