Leijonapäivä

leijona
Kuva
Maarit Hohteri / Korkeasaari

Ensi torstaina 10. elokuuta vietetään Korkeasaaressa kansainvälistä leijonapäivää. Päivän aikana on mahdollisuus tutustua eläintarhasaaren kissalaaksoon ja sen asukkaisiin. Leijonapäivän ohjelma alkaa puolilta päivin eli kello 12 virikepajalla, jossa voi ommella juuttipussin kissapedoille. Varsinainen kohokohta lienee kuitenkin puoli yhdeltä eli kello 12.30 iltapäivällä käynnistyvä leijonien ruokinta. Mässäilyn jälkeen käynnistyy tietovisa, jossa voi punnita tietämyksensä leijonista. Palkintona on tietysti leijona-aiheisia tuotteita. Mikäli säät suosivat, voi leijonapäivästä kehkeytyä ikimuistettava tapahtuma. Lähipäivien sääennusteen perusteella torstaina pitäisi olla ihan kelpo kesäkeli, joten eiköhän pakata kamera laukkuun ja suunnata kohti Korkeasaarta.

Julkaistu maanantaina 7.8.2017 klo 21:13 avainsanalla tapahtumat.

Edellinen
Kirjoitetaanko purkamo vai purkaamo
Seuraava
Iso tuutti