Kuha kirjoittaa blogia

Tämän syksyn netti-ilmiö on kuhameemi. Kuhajuttuja on viime viikkoina alkanut levitä sosiaalisessa mediassa valtoimenaan. Monet ovat tarttuneet uuteen villitykseen ja toteuttaneet paikoin jopa erittäin kekseliäitä kuhajuttuja. Yksi hauskimmista ja osuvimmista meemeistä löytyi poliisin Facebook-sivulta. Siinä todettiin ykskantaan, että talvi ei pääse yllättämään, kuha vaihtaa talvirenkaat. Sana kuha on tässä tapauksessa murteellinen muoto sanasta kunhan. Kuha on toisaalta myös eräs ahvenen sukuinen kala, joka osuvasti sopii syksyn meemi-ilmiöön. Oleellista meemissä on myös kuva, joka jotenkin liittyy tekstiin. Netissä kiertävissä jutuissa pääosaa näytteleekin kuhan pää, joka on kuvankäsittelyohjelmalla lisätty esimerkiksi ihmisen ruumiin jatkeeksi.

Aika kuluu siivillä, kuha kirjoittaa blogia

Heittäydyinpä sitten minäkin virran mukaan ja tein oman meemin. Kuvassa aika kuluu siivillä, kuha kirjoittaa blogia. Kuha-meemi on hyvin suomalainen juttu, sillä sen kääntäminen vieraalle kielelle idean säilyttäen ei onnistu kovin helposti. Kuhan kuvan on ottanut Nicolas Valentin ja otoksen pikkuisesta businessmiehestä näppäsi Paul Inkles. Kuhajuttuani voi jakaa vapaasti eteenpäin, kuha mainitsee kuvalähteen.

Julkaistu Fridayna 6.11.2015 klo 18:57 avainsanalla vitsit.

Edellinen
Kirjahaaste
Seuraava
Katteet kotiin