Konekirjoittamisen erikoisuuksia

Kirjoituskone on tunnetusti yksi ihmiskunnan hyödyllisimmistä keksinnöistä. Vaikka kirjoituskoneen historiaa voidaan ajoittaa aina 1700-luvun alkuun, alkaa nykyaikaisen koneen kehittyminen vasta 1800-luvun alussa. Sittemmin kirjoituskone on kehittynyt melkoisesti, joskin kehitys on käytännössä pysähtynyt tietokoneiden vallattua niiden markkinat. Jotain sentään mekaanisista kirjoituskoneista on jäänyt jälkipolville. Tietokonenäppäimistö nimittäin noudattaa pitkälti jo reilun sadan vuoden takaista asetelmaa. Näppäinten sijainti ei ole sattumaa. Ne on sijoitettu hajalleen siten, etteivät kirjasinvarret ottaisi kiinni toisiinsa, kun ne heilahtelevat lepoasennostaan telalle. Mekaaniset kirjasinvarret ovat historiaa ja tilalle on tullut tietokone tekstinkäsittelyohjelmistoineen.

kirjoituskone
Kuva
Matti Mattila

Näppäinten sijainti sopii varmaankin paremmin englanninkielistä kuin suomenkielistä tekstiä kirjoitettaessa. Kirjoituskoneen kehitystaival onkin edennyt nimenomaan englanninkielisissä maissa, mikä osaltaan selittää kirjainten paikan nykynäppäimistöllä. Suomenkielistä tekstiä kirjoitettaessa tuntuu joskus siltä, kuin joutuisi kirjoittamaan pitkiä pätkiä pelkillä vasemman käden sormilla ja vastaavasti oikean käden sormilla. Esimerkiksi edellisessä lauseessa sana "vastaavasti" sisältää enimmäkseen kirjaimia, jotka kirjoitetaan oikealla kädellä. Vasta viimeinen i-kirjain antaa työtä myös vasemmalle kädelle. Englannin kielessä on joukko sanoja, jotka kirjoitetaan joko pelkästään vasemmalle tai oikealla kädellä. Asiaan vihkiytyneet harrastajat ovat selvittäneet muutamia sanoja, joita voi kutsua konekirjoittamisen erikoisuuksiksi. Alla on muutamia esimerkkejä.

Englanninkielinen kirjoituskonetta tarkoittava sana typewriter on ironista kyllä pisin sana, joka voidaan kirjoittaa kirjaimilla, jotka sijaitsevat vain yhdellä rivillä. Lentoemäntää tarkoittava sana stewardess on puolestaan pisin sana, joka kirjoitetaan pelkästään vasemmalla kädellä. Vastaavasti lollipop eli tikkukaramelli on pisin oikealla kädellä kirjoitettava sana. Suosittu englanninkielinen lause "The quick brown fox jumps over the lazy dog" sisältää kaikki englannin kielen kirjaimet a-z. Mielenkiintoista olisi tietää vastaavat suomenkieliset sanat.

Julkaistu sunnuntaina 13.8.2017 klo 15:54 avainsanoilla historia ja laitteet.

Edellinen
Sipulileipä koneella
Seuraava
Sääaseman korjaus