Kevättä kohti

Helmikuu on vasta puolivälissä ja perinteisesti elämme parhainta keskitalvea. Helsingissä sen sijaa ovat tänään räystäät tippuneet. Tippuminen tässä on tietenkin kuvaannollista, ja sillä ilmaistaan katolla sulavan veden tippumista yli räystäiden. Ilmassa on ollut kevään tuntua. Lämpötila ulkona on ponnahtanut lämpöasteiden puolelle ja kaduille pakkautunut jää on sulanut silmissä. Vanhan lorun mukaan "helmikuussa hanget hohtaa." Lunta on kieltämättä satanut alkuvuodesta reippaanlaisesti niin, että etelässäkin on voinut puhua pitkästä aikaa oikeasta valkeasta talvesta.

Piipahdin nopeasti keskustassa. Monet ihmiset olivat pukeutuneet kevyemmin jättäen talvipalttoot toistaiseksi kotiin. Tulipa vastaan jo joku kuumakalle pelkässä teepaidassa, mutta ei sentään ulkona vaan kauppakeskuksessa, jossa näihin aikoihin tapaa tavallisesti talvivaatteisiin pukeutuneita asiakkaita. Auringonpaiste lämmittää jo niin tehokkaasti, ettei pieni tuulenvire päässyt pahemmin puremaan. Jäälle ja lumelle möllötin tekee hallaa, jos tällainen vertaus sallitaan. Seurauksena ovat sulamisvesistä lainehtivat kadut. Tästä se kevään odotus alkaa.

Julkaistu lauantaina 16.2.2019 klo 15:41 avainsanalla sää.

Edellinen
Pitkä kotimatka
Seuraava
Kannattaako rahan lainaamista häpeillä?