Pitkä kotimatka

Tänään on vietetty ystävänpäivää. Vielä joitakin vuosia sitten ystävänpäivää markkinoitiin suuresti ja sen ympärillä touhuttiin hengästymiseen asti. Muutaman viime vuoden aikana ystävänpäivästä ei ole enää paasattu kuten ennen tai sitten en ole pannut merkille sen ympärillä käytävään kaupalliseen tiedottamiseen. Ehkäpä ystävänpäivän markkinointiarvo ja viehätys alkavat hiipua. Päivä on muodostumassa tavanomaiseksi eikä sillä ole enää niin sanottua uutuusarvoa, vaikka päivä ei sinänsä ole mikään uusi keksintö. Sen verran ehdin kuitenkin päivää juhlistamaan, että sain kakkukahvit aamupäivällä oikein mansikkakakun kera.

Torstaipäivä alkoi aurinkoisissa merkeissä ja jatkui sellaisena pitkälle iltapäivän puolelle. Illemmalla olikin sitten kotimatkan vuoro. Hyppäsin tuttuun tapaan ykkösen ratikkaan ja köröttelin kohti Bulevardia. Päivä oli ollut pitkä, ja odotin jo kovasti pääsyä kotiin. Eräs itsekäs henkilöautoilija oli kuitenkin toista mieltä. Hänen mielestään kaikkien joukkokulkuvälineiden käyttäjien olisi parempi vain kävellä siitäkin huolimatta, että kadut ovat viime päivinä olleet kuin luistinratoja. Kyseinen autonkuljettaja oli nimittäin pysäköinyt YJO-218 rekisterissä olleen valkoisen sporttisen autonsa Bulevardille niin, ettei raitiovaunu päässyt ohittamaan sitä. Spåran kuljettajalla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin kuuluttaa, että matkanteko päättyi siihen ja että hän avaa ovet, jotta matkustajat voivat jatkaa matkaansa jalan. Ratikka oli tupaten täynnä. Toistasataa matkustajaa astui ulos raivoissaan. Katuraivo oli silminpistävää. Kymmenet ja taas kymmenet ihmiset valokuvasivat väärin pysäköityä autoa ja jakoivat sitä auliisti sosiaaliseen mediaan keräten siten vielä lisäksi someraivoa. Sen verran paljon keitti minullakin, että otin kuvan tilanteesta.

Kovin harvinaisia väärin pysäköidyt henkilöautot eivät ole talvisen Helsingin kapeilla kaduilla. Yhtenä aamuna Bulevardilla seisoi kymmenkunta ratikkaa ja bussia odottelemassa henkilöauton siirtoa. Mietin silloin, miten moni työmatkalainen joutui patikoimaan työpaikalleen itsekkään autoilijan vuoksi. Ratikoita kulkee keskustassa tiheään, joten autonsa viereen voi jäädä odottaman, kunnes ensimmäinen vaunu on mennyt ohi ja tällä tavoin todeta riittävä tila ohittamiseen. Kaikilla vain tuntuu olevan niin kiire, etteivät tällaiset pikkuasiat tule mieleen tai sitten yksinkertaisesti ei vain välitetä aiheuttamistaan hankaluuksista. Kotimatkani venyi lopulta puolisen tuntia, kun jouduin talsimaan hitain ja varovaisin askelin järjettömän liukkailla kaduilla Fredan kulmilta aina rautatieasemalle asti.

Katujen kunnossapito on laiminlyöty jo vuosia. Lumen annetaan pakkautua jalankulkijoiden alla niin, että jäljelle jää paksu jääkerros, joka sulaa toivottavasti juhannukseen mennessä. Huoltoyhtiöiden laskutus sentään pelaa kuukaudesta toiseen, vaikka palvelusta ei ole tietoakaan. Hyvänä esimerkkinä käy rautatieaseman laiturit, joita ei ole puhdistettu lumesta eikä jäästä. Veronmaksajat maksavat puhtaanapidosta täyden hinnan saamatta kuitenkaan vastinetta rahoilleen. Huonosti hoidettujen katujen seurauksena autoilijat pysäköivät kulkuneuvonsa sitten miten sattuu, ja joukkokulkuvälineiden käyttäjät joutuvat kävelemään saamatta maksamaansa kuljetuspalvelua. Nykyelämää leimaa pohjaton ahneus.

Julkaistu torstaina 14.2. klo 20:12 avainsanoilla liikenne ja tapahtumat.

Edellinen
Viihdyttävä pelikokemus nettikasinolla
Seuraava
Kevättä kohti
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä