Maanantaina tuli kuluneeksi kuin varkain tasan kaksitoista kuukautta siitä, kun aloin kirjoittaa blogiani. Vuosi vierähti uskomattoman nopeasti. Vauhti on niin ällistyttävän nopeaa, ettei vanha ehdi kohta enää aivastaa, kun jo vuosi vaihtuu. Aika kuluu nopeasti. Muistan vielä, miten koululaisena tuskailin hitaasti matavaa aikaa. Myös Mikko Alatalo on todennut nuorten ajan kuluvan hitaasti, sillä hän laulaa kappaleessa "Rokkilaulaja" sanoilla "...voi kun mataa viisarit tuon timmarin. Voi että se kestää..." Nyt kun vuosia on tullut ikään lisää, toivoisi ajan kulun jo hieman hidastuvan. Päivät vilahtavat ohitse kuin filmillä eikä aika oikein tunnu riittävän mihinkään.

Sysäyksen blogin kirjoittamiseen sain vuosi sitten, kun kansalliset verkkotunnukset vapautuivat myös yksityishenkilöille. Tuolloin rekisteröin tunnuksen omalla nimelläni ja siitä alkoi päiväkirjan kirjoitus. Vuoden aikana on kertynyt jo kunnioitettava määrä blogikirjoituksia. Aivan jokaiselle päivälle ei kirjoituksia ole tullut, sillä kesäloma toi lyhyen tauon kirjoittamiseen. Blogista on näiden kuukausien aikana muodostunut miellyttävä harrastus. Se on myös opettanut paljon uusia asioita sekä tuonut vaihtelua elämään. Tällainen päiväkirja kuin minulla nyt on, kerää kaikenlaisia juttuja laidasta laitaan. Jotkut keskittyvät blogissaan tiettyyn teemaan, mutta voihan päiväkirja olla myös kuvaus elävästä elämästä. Juuri arkipäiväiset lyhyet tarinat tekevät blogista mielenkiintoisen, ja sellaista päiväkirjaa seuraa mielellään. Kirjoittaminen jatkuu ja rönsyilee jo tavaksi tulleella tavalla.