Kuluva vuosi on ollut yhtä juhlaa. Moni kulttuurinimi viettää parhaillaan tasavuosia. Säveltäjämestarimme Jean Sibelius (1865-1957) on ollut näyttävästi esillä tammikuusta lähtien. Vähemmälle huomiolle ovat jääneet hänen aikalaistaiteilijansa, kuten Akseli Gallen-Kallela (1865-1931), Pekka Halonen (1865-1933) ja I. K. Inha (1865-1930), jotka kaikki olivat syntyneet samana vuonna ja näin siis viettävät 150-vuotisjuhlavuotta. Musiikin saralla juhlii myös Kivikasvot-kvartetti, joka tulee tänä vuonna täyttäneeksi 50 vuotta. Vuonna 1965 perustettu lauluyhtye on menestyksekkäästi viihdyttänyt suomalaisia jo puoli vuosisataa niin televisiossa kuin estradeillakin. Vaan kaikki loppuu aikanaan ja niin päättyy myös Kivikasvojen taival. Yhtye on parhaillaan jäähyväiskiertueella ja antoi tänään iltapäivällä konsertin Helsingissä lähes loppuunmyydyssä Kulttuuritalossa.

Sain Kunniakierros-nimellä kiertävään juhlakonserttiin erinomaisen paikan permannolta. Näkymä lavalle ei olisi enää voinut ollut juuri parempi. Äänentoisto oli hyvä ja tunnelma korkealla. Lähes kolmituntinen konsertti oli taattua Kivikasvojen lavaviihdettä, jossa tuttujen laulukappaleiden lomassa näyteltiin hauskoja sketsejä. Vuosien saatossa yhtyeen kokoonpano on vaihdellut, ja tällä kertaa Vesa Nuotion paikalla esiintyi mestarillinen oopperalaulaja, taiteilijaprofessori, tenori Seppo Ruohonen. Alkuperäisistä Kivikasvoista lavalla esiintyivät Ismo Sajakorpi sekä Matti "Fredi" Siitonen. Ryhmän neljäntenä jäsenenä nähtiin jälleen Henrik Lamberg, joka on jo pidemmän aikaa esiintynyt Kivikasvojen riveissä. Seppo Ruohosen rooli tämän iltapäivän konsertissa jäi minulle erityisesti mieleen, sillä hänen suorituksensa oli täydellistä huippuluokkaa. Toki koko poppoo antoi huippuammattimaisen esityksen, jossa ei yksinkertaisesti ollut moitteen sijaa.

Yleisö oli alusta asti haltioissaan. Muutaman kerran emme malttaneet odottaa kappaleen loppumista vaan annoimme raikuvat aplodit laulun loppumetreillä. Ehkä mieleenpainuvin hetki oli aivan konsertin lopussa, kun Saja kysyi Frediltä: "Miltä nyt tuntuu?" Tähän Fredi vastasi: "Hyvältä!" ja kätellen kiitti Sajaa kuluneista vuosikymmenistä. Tuossa vaiheessa herkistyin, ja minut valtasi pysäyttämätön tunnekuohu. Hampaita yhteen purren yritin olla purskahtamatta itkuun ja tuskin olin ainut tuossa salissa, joka tunsi samoin. Minulla oli sanoinkuvaamattomia vaikeuksia säilyttää ilmeettömät ja tunteettomat suomalaismiehen kasvot. Konsertin päätösnumero oli Toivo Kärki -sikermä, jonka jälkeen yleisö antoi aplodit juhlallisesti seisten! Standing ovation! - ne Kivikasvot oli todellakin ansainnut! En voinut enää pidätellä tunteitani, vaan annoin kyyneleiden valua pitkin poskipäitäni samalla kun tunteet värisyttivät minua hallitsemattomasti.

Kivikasvot ei päässyt yleisöstään helposti eroon. Hurmaantuneet katsojat vaihtoivat aplodit pian rytmikkääksi läiskeeksi, jota säesti vielä rumpali bassorumpuineen. Kädet löivät yhteen yhä kiivaammin. Taputuksesta hellät ja punahehkuiset kämmenet eivät halunneet lopettaa ennen kuin nelikko asteli takaisin lavalle. Kimaltavat takit yllään yleisö sai kuultavakseen vielä yhden encore-kappaleen, joka melkein arvatenkin oli Kivikasvojen tavaramerkki: Made in Finland. Vauhdikkaan esityksen jälkeen Sajan oli vihdoin pakko kuuluttaa, ettei Kivikasvo voi esiintyä tämän enempää, sillä heiltä loppuivat takit! Täydellinen konsertti-iltapäivä oli päättynyt. Kymmenien ihailijoiden tavoin kävin vielä ennen lähtöä kättelemässä ja kiittämässä lavan reunalle tulleita neljää Kivikasvoa. Haikeana astelin ulos Kulttuuritalosta todeten samalla itsekseni, että yksi aikakausi oli näin tullut päätökseen. Kivikasvot on ehdottomasti Suomen paras viihdekokoonpano, jonka lavashow on parasta viihdettä ikinä.