Jörg Widmann ja Con Brio

Saksalainen klarinetisti Jörg Widmann vieraili keskiviikkona Helsingin kaupunginorkesterin solistina Musiikkitalossa. Illan aluksi yleisö sai kuultavakseen Widmannin sävellyksen Con Brio, jonka hän kirjoitti jo vuonna 2008, mutta sävelsi myöhemmin muutama vuosi sitten teoksesta uuden version. Nyt kuultu sävellys oli uudempaa tuotantoa ja yllätti ainakin minut positiivisesti. Con Briossa riitti todellakin vauhtia ja yllättäviä käänteitä. Satuin tällä erää istumaan salin koilliskulmassa takaa katsottuna ja siis aivan lyömäsoitinsektion oikealla puolella. Sain aitiopaikalta seurata patarumpalin raivokasta työskentelyä hänen toistaessa melko vaativalta kuulostaneen sävelteoksen iskutuksia ja aksentteja. Rumpalin vauhti oli ajoittain niin kova, että kapulakin karkasi kädestä, mutta onneksi nopea soittaja sai siitä kiinni ennen kuin se putosi lavalle. Reilun kymmenen minuutin mittaisen esityksen jälkeen yleisö palkitsi soiton ärhäkkäillä aplodeilla ja sai itsensä säveltäjän astelemaan lavalle kumartamaan ja nauttimaan suosionosoituksista.

Jörg Widmann
Kuva
Marco Borggreve

Ennen väliaikaa orkesteri esitti Wolfgang Amadeus Mozartin (1756-1791) viimeiseksi valmiiksi työksi jääneen klarinettikonserton A-duurissa (KV 622). Konsertto valmistui säveltäjämestarin kuolinvuonna 1791 lokakuussa ja vain muutama kuukausi ennen kuin säveltäjä itse menehtyi joulukuussa samana vuonna. Kuten tunnettua, samaan aikaan työn alla ollut messu Requeim jäi keskeneräiseksi. Klarinetti oli alkanut kiinnostaa säveltäjiä 1750-luvun jälkeen eli suhteellisen myöhään verrattuna muihin puhallinsoittimiin. Tätä ennen varsinaisia sooloteoksia soittimelle ei ollut, ja nyt kuultu Mozartin klarinettikonsertto oli oivallinen näyte soittimen ansaitusta asemasta myös soolosoittimena. Keskiviikon konserttoa oli ilo kuunnella ja ennen kaikkea ilo katsella, sillä solistina häärännyt Jörg Widmann eläytyi niin soittoonsa kuin esitykseensäkin epäilemättä täysin rinnoin. Paikka paikoin Widmann taisi saada orkesterinkin lämpiämään ja antamaan parastaan, sillä yhteistyö solistin kanssa sujui täydellisesti.

Olin valinnut keskiviikkokonsertin oikeastaan kuullakseni Sergei Rahmaninovin (1872-1943) toisen sinfonian e-mollissa (op. 27). Vaikka pidänkin Mozartin musiikista, ei Sergein kakkossinfoniaa ole vielä mikään tai kukaan lyönyt laudalta. Ajoittain minulla oli vaikeuksia pysyä nahoissani seuratessani kaupunginorkesterin aivan huippuunsa vietyä esitystä. Istumapaikkani lavan takalaidalla ei tehnyt kunniaa esitykselle, sillä sain aika ajoin tuuban töräytykset silmilleni, tai oikeammin korvilleni, mikä hieman särki muuten hienoa esitystä. Kaikille Rahmaninovin musiikki ei ilmeisesti ollut mieleen, sillä satuin huomaamaan lähistöllä istuneen henkilön, joka oli työntänyt sormet korviinsa ja näytti hieman tuskaillen odottaneen konsertin päättymistä. Minä puolestaan olisin voinut kuunnella sinfonian uudelleen vaikka samoin tein. En ole laskenut, miten monta kertaa olen tämän toisen sinfonian jo käynyt katsomassa ja kuuntelemassa, mutta tuskin tämäkään kerta oli viimeinen.

Julkaistu perjantaina 24.4.2015 klo 16:49 Musiikki-luokassa avainsanoilla konsertit, kulttuuri ja musiikki.

Edellinen
Vääntyneet neliöt
Seuraava
Plejmo
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä