Heurekan dinot

Kesälomakausi alkaa olla puolivälissä. Vielä ehtii mainiosti koluta kotimaisia kesätapahtumia, joihin lukeutuu kaikenikäisten suosikkikohde Heurekan tiedekeskus Vantaalla. Tämän kesän vetonauloja ovat dinosaurukset, joihin voi käydä tutustumassa lokakuun alkuun asti tiedepuisto Galileissa. Näyttely on tiedekeskuksen 22 toimintavuoden viides dinosauruksista kertova tapahtuma. Tällä kertaa dinot ovat ensimmäistä kertaa ulkotiloissa ja ovat tulleet Suomeen Meksikosta. Seitsemän sauruslajin joukon ehkä tunnetuin lihansyöjäpeto on 11 metrinen Tyrannosaurus Rex, jonka arvellaan eläneen noin 65 miljoonaa vuotta sitten nykyisen Yhdysvaltojen ja Kanadan alueilla.

Tyrannosaurus Rex

Heurekassa saa päivän kulumaan helposti. Dinosaurusnäyttelyn lisäksi keskuksessa voi tutustua pysyviin ja kausittain vaihtuviin näyttelyihin. Fysiikan ja kemian ja miksei vähän kaikenlaisiin arkipäiväisiin ilmiöihin saa konkreettisen kosketuksen keskuksen laitteilla ja välineillä. Unohtumaton kokemus on myös planetaario, jossa puolipallon muotoiselle valkokankaalle heijastettava elokuva saa katsojan tuntemaan olevansa tapahtumien keskipisteessä. Valikoimissa on useita mielenkiintoisia filmejä, joista Tie tähtiin tutustuttaa katsojan avaruuden ihmeelliseen maailmaan aivan uudenlaisesta kuvakulmasta. Tiedekeskus Heureka kannattaa ottaa päiväohjelmaan suunnitellessaan ajanviettoa pääkaupunkiseudulla. Keskukseen pääsee kätevästi lähijunalla, joka pysähtyy Tikkurilan asemalla ja aivan Heurekan kupeseen.

Julkaistu perjantaina 15.7.2011 klo 15:10 avainsanalla näyttelyt.

Edellinen
Mämmilä 1988-1996
Seuraava
Söderskär-päiväretki - osa 1