Mämmilä 1988-1996

Olin varautunut sateiseen kesään ottamalla kirjahyllystä esiin paksun sarjakuvakirjan. Toistaiseksi kesä on ollut juuri sellainen kuvankaunis ja aurinkoinen, jollaiseksi sen aina toivoisi muodostuvan. Päivät ovat tosin olleet kuumia ja helteisimmät ajankohdat on joutunut kauniista säästä huolimatta viettämään enimmäkseen varjon alla. Kesä on myös loma-aikaa ja siihen kuuluu ansaittua toimettomuutta. Aikaa voi tappaa sateita odotellessa vaikka lukemalla laadukkaita kotimaisia sarjakuvia. Eräs aikamme parhaimmistoon lukeutuva sarjakuva on Tarmo Koiviston luoma Mämmilä. Tämä suomalaisia arvoja ja ajoittain ajankohtaisiakin asioita ruotinut sarjakuva alkoi ilmestyä vuonna 1976 ensin Me-lehdessä ja myöhemmin muissa medioissa sekä 2000-luvulle tultaessa monina uusintapainoksina ja yhteisniteitä.

Mämmilä 1988-1996

Yhteisniteiden sarjassa kolmantena ilmestynyt kirja sisältää vuosien 1988-1996 tarinat lähes 200 sivun verran. Niteeseen on koottu aikoinaan omina sarjoinaan ilmestyneet Riitaa ja rakkautta (1990), Naapurin neekeri (1992), Ladoja ja dollareita (1994) sekä Täällä tähtikiekon alla (1996). Tarinat ilmestyivät 1990-luvulla Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä ja myöhemmin omina albumeinaan. Näiden lisäksi niteeseen on koottu viisi yksittäistä sarjaa. Viihdyttävät jutut kuvitteellisesta Mämmilän kunnasta ovat aikoinaan naurattaneet hyvinkin ajankohtaisilla sketseillään, mutta huvittavat yhä ja myös nuorempiakin lukijoita, sillä monet hassutukset eivät ole menettäneet vetovoimaansa. Toisaalta tuntemalla hieman menneiden aikojen ilmiöitä voi auttaa ymmärtämään vaikkapa sitä, miksi kylän tytöt ovat ihastuneet skottiruudulliseen kankaaseen. Mämmilän vuosikertoja lukiessa aika kuluu kuin siivillä ja samalla tulee kurkistaneeksi hullunkurisen kunnanyhteisön elämänmenoon, josta saattaa tunnistaa viitteitä omaan arkipäiväiseen elämään.

Koivisto, Tarmo

Mämmilä

Sarjakuvia Suomesta 1988-1996

ISBN
9789511154051
Kustantaja
Otava

Julkaistu Thursdayna 14.7.2011 klo 16:27 Sarjakuvat-luokassa avainsanalla kirjat.

Edellinen
Mansikkapirtelö
Seuraava
Heurekan dinot