Fedor Grigoryev

Fedor Grigoryev
Kuva
Matti Mattila

Tapasin tänään Helsingin Aleksanterinkadulla pietarilaisen Fedor Grigoryevin soittamassa tuttuja säveliä. Hän on taitava muusikko, joka on tunnettu ksylofonin ja marimban sekä vibrafonin soittaja. Kesällä Helsingin kaduilla tapaa toinen toistaan taitavampia katusoittajia. Aivan ydinkeskustassa saattaa kuulla melkein joka kadunkulmassa jonkun muusikon tulkintoja ikivihreistä kappaleista. Ohjelmistoon kuuluu tyypillisesti tunnettuja klassisia melodioita ja toki myös uudempaakin tuotantoa. Artistien lisäksi kadunkulmia piristävät pienet ryhmät, kuten triot ja kvartetit, jotka ilahduttavat ohikulkijoita mukaansatempaavalla musiikilla. Pyyteetöntähän soitto ei ole, sillä ohikulkijoilta ja esitystä seuraamaan jääviltä odotetaan usein pientä kontribuutiota kadulla olevaan keräysastiaan.

Fedor Grigoryev soittaa ksylofonia, vibrafonia ja marimbaa

Minulla on usein tapana heittää lantti jos toinenkin muusikon kirstuun. Jos sattuu kävelemään pitkin Aleksia tai Espaa, saattaa joutua pulittamaan useammankin kerran, joten kesäisinä viikonloppuina kolikoita kannattaa pitää taskussa enemmänkin. Tällä kertaa tykästyin Fedor Grigoryevin tulkintoihin sen verran enemmän, että päätin ostaa hänen omakustannelevynsä kymmenellä eurolla. Fedorin yli tunnin mittaisella CD-levyllä on 25 tuttua kappaletta klassista ja vähän uudempaakin musiikkia. Mukaan on mahtunut klassikoita, kuten Säkkijärven polkka, Sapelitanssi ja Kimalaisen lento sekä paljon muita mukavia sovituksia marimballe ja ksylofonille. Taustalla soiva säestys antaa mukavan lisän vibrafonin soinnille ja antaa levystä hyvin ammattimaisen kuvan. Levyllä on myös paljon tunnelmallista musiikkia, joten se kannattaa ostaa vaikka taustamusiikiksi kynttiläillalliselle. Fedor Grigoryev on erinomainen muusikko, joten kannattaa poiketa kuuntelemaan hänen soittoaan.

Fedor Grigoryev

omakustanne

  1. Tchardash
  2. Sakkejarvepolka (Finnish Folk Dance)
  3. Marsia from "Karmen"
  4. Flight Of Bumble-Bee
  5. Dance With Sabres
  6. Hungarian Dance N5
  7. China Tambourine
  8. Scerzo
  9. Concerto a-moll, Part 1
  10. Moto Perpetuo
  11. Hora Stakato
  12. March Round Dance
  13. Tarantella Napolitana
  14. Rondo A La Turque
  15. Desafinado
  16. Once I Loved
  17. Favela
  18. Dindi
  19. Shadow Of you Smile
  20. Lullaby
  21. Sarabanda
  22. Smoke Gets In Your Eyes
  23. Allegro from sonata h-moll
  24. Prelude from sonata a-moll
  25. Valse from film "Bridge Of Waterloo"

Kuvasin Nokia 6070 -kännykkäkamerallani noin 30 sekunnin mittaisen (suttuisen) videon, josta voi saada hieman esimakua Fedorin taiturimaisesta musisoinnista. Videon laatu on erittäin kehno eikä siitä tahdo parhaalla mielikuvituksellakaan saada mitään selvää. Parasta taitaa ollakin käydä paikan päällä toteamassa, miten ammattilainen viihdyttää. Samalla voi ostaa levyllisen hyvää musiikkia suoraan taiteilijalta itseltään.

Julkaistu Sundayna 1.7.2007 klo 16:55 Musiikki-luokassa.

Edellinen
Sony GPS-CS1KA
Seuraava
Valokuvien paikannus