Ensi-ilta Musiikkitalossa

Helsingin Musiikkitalo pääsi otsikoihin paljon ennen valmistumistaan. Nyt pytinki on pystyssä eivätkä skandaalinpoikaset ole päästäneet taloa vieläkään median hampaista. Pitkään ja hartaasti nostettu laitos, ja kalliiksikin kehuttu, on viihdyttänyt pääkaupunkiseudun ja miksei myös koko maan kulttuurinnälkäisiä immeisiä jo jonnin aikaa. Johan Sigfrid Sirènin (1889-1961) aikanaan kaavailemalle Vapaudenaukiolle löytyi lopulta käyttöä, vaikkakaan kaikki eivät olleet lopputuloksesta kulttuuri-innokkaiden kanssa samaa mieltä. Musiikkitalo on palvellut tehtävässään jo vuoden päivät, mutta vasta tänään oli minun vuoroni visiteerata keskuksessa ensimmäisen kerran. Sain kutsun Sibelius-Akatemian järjestämään Wayne Shorter -kvartetin jazz-konserttiin ja silkasta mielenkiinnosta astuin jykevien pyöröovien läpi paljon polemiikkia synnyttäneeseen rakennukseen.

En nyt ollut aivan suunniltani saatikka äimän käkenä sisälle päästyäni. Eipä tainnut kehuttu Musiikkitalo juuri erota muista maailman musiikkikeskuksista, mutta olihan rakennus näkemisen arvoinen, myös sisältä päin. En ehtinyt paljoakaan kierrellä sisätiloissa, sillä konsertti oli alkamassa. Ensimmäinen heikkous tuli vastaan jo aulassa. Sadat ihmiset parveilivat narikan tiskin edessä, kun harvalukuiset assistentit ojentelivat narikkalappuja päällysvaatteistaan kuoriutuvalle yleisölle. Talo oli varmastikin komea, mutta vuosikymmenien aikana tämänkaltaisten viihdelaitosten liiketoimintaprosessit eivät ole kehittyneet sitten Giuseppe Verdin (1813-1901) oopperoiden ensi-iltojen. Tosin 1800-luvulla kaikki oli paljon yksinkertaisempaa, kun permannolle sai astella tai paremminkin kehnosta lämmityksestä johtuen joutui istumaan päällysvaatteet yllä. Yhä edelleen narikassa palveli tuhathenkistä yleisöä ruhtinaalliset kourallinen työntekijöitä. Henkilökulut ovat tietenkin kalliit ja näin niissä voidaan säästää. Turhaa lienee kait enää todeta, että sama ilmiö toistui tilaisuuden jälkeen.

Talon toinen heikkous olivat onnettomat opasteet. Lipussani luki ovi 6, mutta missään ei kerrottu, missä suunnassa mikäkin ovi sijaitsi. Ovet olisivat löytyneet omatoimisella kiertelyllä, mutta turhaa tarpomista olisi voinut välttää kunnollisella pohjakartalla. Eivätkä huolenaiheet tähän loppuneet. Kolmas Musiikkitalon puute löytyi itse salin puolelta. Tuolirivin löytäminen ei ollut helppoa etenkään, kun edessä tungeksi sadoittain muita paikkojaan etsineitä ryppyotsia. Vastaanotto talossa oli siis surkea. Akustiikka saattoi olla maailman huippua, mutta jossakin vaiheessa rakennusmäärärahat ovat näemmä loppuneet kesken. Istuimet olivat yllättävän epämukavat. Elokuvateattereissakin on huomattavasti paremmat tuolit. Kaiken kaikkiaan olin pettynyt kohuttuun Musiikkitaloon, joka ei vastannut 2000-luvun kulttuurinautiskelijan vaatimuksia. Halvan oloinen ja halvasti toteutettu talo tuntui turhalta. Rahaa oli haaskattu saamatta sillä kuitenkaan juuri mitään.

Minulla taisi olla muutenkin huono päivä, sillä itse konsertti ei ollut mistään kotoisin. Monet kuuntelijat kehuivat esitystä maasta taivaaseen, mutta luulenpa vain, että siinä toteutui vanha kunnon "keisarilla ei ole vaatteita" -ilmiö. Ihmiset pitivät esityksestä, vaikka todellisuudessa eivät tainneet siitä mitään ymmärtää. Vuosikymmeniä soittanut poppoo mahtoi takahuoneessa naureskella vähän samaan tyyliin kuin nykykuvataiteilijat, jotka tuhrivat paperin ja sanovat sitä taiteeksi. Odotin puolitoista tuntia puolipimeässä salissa esityksen alkamista. Lavalla seisoi neljä miestä, jotka virittelivät soittimiaan koko tuon ajan. Yhtäkkiä salin valot syttyivät ja konsertti oli sitten siinä. Kakofonia oli konkretisoitunut. Tiedän, että moni Wayne Shorter -kvartetin vannoutunut ihailija repii näistä arvioistani nenäkarvansa, mutta totuus on se, että glam-rockin aikakaudella varttunut tarvitsee paljon aikaa ja kärsivällisyyttä ennen kuin hän ymmärtää, että puhaltimeen sylkeminen ja rumpujen potkiminen tuottaa nautittavaa musiikkia. Hänen mielestään tänä iltana kissakin olisi soittanut pianoa musikaalisemmin koskettimilla astellessaan.

Julkaistu maanantaina 5.11.2012 klo 22:15 Musiikki-luokassa avainsanoilla arkkitehtuuri, konsertit ja kulttuuri.

Edellinen
Tähtishakki - osa 1
Seuraava
Lahja-apuri
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä