Uusin Tieteen Kuvalehti (11/2006) kertoo mielenkiintoisessa artikkelissa, miten fyysikot tehtailevat uusia alkuaineita. Alkuaineiden historia on muutenkin mielenkiintoinen. Aivan aikojen alussahan antiikin ihmiset eivät tienneet alkuaineista, ja niinpä alkuaineina pidettiin sellaisia tuttuja aineita kuten ilma ja vesi. Myöhemmin tieteen kehittyessä on opittu atomit ja molekyylit, ja alkuaineiden salat ovat vähitellen avautuneet. Yhä edelleen tutkijat selvittävät atomin rakennetta ja saamme aika ajoin kuulla uutisia uusista löydöksistä. Milloin on löydetty kvarkit, milloin leptonit.

Vuonna 1925 alkuaineita kartoittava jaksollinen järjestelmä oli lähes aukoton. Venäläinen kemisti Dimitri Mendelejev oli luonut alkuaineita luokittelevan jaksollisen järjestelmän 1800-luvun puolivälin jälkeen. Järjestelmä perustui alkuaineiden ominaisuuksiin, ja siitä voitiin myös päätellä, että alkuaineet voidaan järjestää jaksollisesti. Vielä 1800-luvun lopussa järjestelmässä näytti olleen aukkoja, ikään kuin siitä puuttuisi alkuaineita. Mendelejev ennustikin järjestelmänsä perusteella, että täytyi olla vielä löytämättömiä alkuaineita. Myöhemmin löydettiinkin germanium, jonka atomipainoksi Mendelejev oli ennustanut 72. Oikea paino on 72,61.

Alkuaineiden jaksollinen järjestelmä on hitaasti täydentynyt. Loput puuttuvat alkuaineet löydettiin tai valmistettiin keinotekoisesti 1900-luvulla. Uusia alkuaineita löydetään yhä, vaikka monet niistä ovatkin keinotekoisesti laboratorioissa valmistettuja. Uusimmat alkuaineet ovat hyvin epävakaita ja hajoavat parissa millisekunnissa eikä niitä löydy luonnossa käytännöllisesti katsoen lainkaan. Näiden aineiden hyödyllisyydestä ei ole tietoa, ja tutkimusta onkin osin pidetty turhana. Ydinfysiikka on kuitenkin mielenkiintoinen ala ja odotankin mielenkiinnolla tutkijoiden uusia tuloksia. Jos kiinnostuit Tieteen Kuvalehdestä, voit tilata sen kauttani edulliseen tarjoushintaan. Lähetä yhteystietosi minulle yhteydenottolomakkeella.