Äänipankki

Tekniikan kehitys on tuonut ympäristöömme omanlaisensa äänimaailman. Äänien määrä ja monimuotoisuus on samalla lisääntynyt huomattavasti, kun nykyajan äänimaailmaa verrataan vaikkapa parin sadan vuoden takaiseen äänimaailmaan. Ääniä on tullut lisää, mutta sitä on vaikeaa arvioida, minkälaisia ääniä ympäristöstämme on vuosisatojen ja vuosituhansien aikana poistunut. Historiassa ei tarvitse mennä näinkään kauas taaksepäin todetakseen, että ääniä tulee ja menee. Pelkästään lähihistorian aikana ympärillemme on syntynyt uusia ääniä, joista osa on ehtinyt jo tyystin kadota.

Äänipankki

Kodinkoneistaan tunnettu saksalainen teknologiayhtiö Bosch on koonnut takavuosien tuttuja ääniä kaikkien kuunneltavaksi erityiseen äänipankkiin. Sivustolle on kerätty vajaa parikymmentä ääntä, joita voi nykyaikana olla vaikeaa kuulla elävässä elämässä. Yhtiön SoundCloud-tililtä löytyy vielä lisää nyt jo harvinaisiksi luokiteltavia ääniä. Hieman hupaisantuntuinen äänipankki on mukava piipahdus menneeseen aikaan ja tuo varmasti haikeita muistoja mieleen ainakin niille, joille moinen mäike on joskus ollut osa arkipäivää.

Julkaistu Wednesdayna 24.9.2014 klo 17:09 Sivustot-luokassa avainsanalla historia.

Edellinen
Häämarssi
Seuraava
Tavaratalokonseptin tulevaisuus