Aamu seminaarissa

Jätin tänään aamiaisen väliin. Päätös oli helppo, sillä olin saanut kutsun Sun Microsystemsin aamiaisseminaariin. Seminaarin ohjelmassa oli Sunin uusi FlashFire-teknologiaan perustuva tallennusratkaisu sekä Oraclen ja Sunin ensimmäinen yhteinen rautatuote Exadata. Tapahtumatalo Bankin aamiaisbuffetin pöytä notkui kaikenlaisia herkkuja. Tarjolla oli paahtoleipäviipaleista tehtyjä kolmioleipiä, erittäin lehteviä ranskalaistyyppisiä croissanteja, myslipatukoita, jättikokoisia herkkumuffinseja, appelsiinimarmeladia, omenamehua, hedelmiä ja erinomaista kahvia. Tuore kahvi maistui erittäin hyvältä, jopa niin hyvältä, että join sitä kaikkiaan neljä kupillista tilaisuuden aikana. Tarjoilut olivat loistavat ja erinomainen oli myös itse seminaarikin.

Sunin aamiaisseminaari oli tyypillinen tuotepromootiotilaisuus. Vastaavat tilaisuudet olivat hyvin tyypillisiä mikrotietotekniikan alkuvuosina 1980-luvulla ja vielä 1990-luvulla. Hiljalleen tilaisuudet alkoivat harveta ja niiden taso putosi maltillisemmaksi. Enää ei potentiaalisia asiakkaita kestitetä ruotsinlaivoilla ja Tukholman kaupunkikierroksilla eikä enää tehdä vierailuja Tallinnaan vain palkintona kalliin tuotteen ostamisesta. Nuo ajat ovat takana samalla tavalla kuin nykymittapuun mukaan tarkasteltuna järjettömän kalliit tietotekniikan hinnatkin. Tämänkertainen seminaari oli siitäkin tyypillinen, että vieraat olivat pääasiallisesti miehiä, joiden keski-ikä oli arvioni mukaan noin 45 - 50 vuotta. Reilun kolmenkymmenen osallistujan joukossa oli vain yksi naishenkilö.

Mielenkiintoista oli havaita Sunin käyttävän omia tuotteitaan kuten StarOfficea, sillä esitykset oli tehty OpenOfficen ammattimaisemmalla isoveljellä. Työasemassa sentään näytti pyörivän Microsoft Windows XP -käyttöjärjestelmä, joka lienee valittu käytännöllisistä syistä. Varsinaiset esitykset olivat mielenkiintoisia. Erityisesti Sunin tuotepäällikkö Pasi Haatanen tuntui vakuuttavan esityksellään niin minut kuin muutkin osallistujat. Haatasen puheenvuoro oli asiantunteva ja ammattimainen. Moni työnantaja voi olla ylpeä hänen kaltaisistaan ammattilaisista, jotka tuntevat tuotteensa läpikotaisin ja ovat lisäksi innostuneita asiastaan. Esitys ei ollut likimainkaan sitä tavallista myyntijargonia, jota usein saa tämäntyyppisissä seminaareissa kuulla. Haatanen esitti selkeästi ja uskottavasti FlashFire-teknologian sekä siinä käytettävien komponenttien, kuten kiintolevyjen ja SSD-tallennusvälineiden tekniikkaa. Esitystä kuunteli ihan mielellään.

Parin tunnin seminaari vierähti nopeasti. Ajan nopeaan kulkuun vaikutti kenties mielenkiintoiset esitykset, jotka paneutuivat riittävän yksityiskohtaisesti teknologisiin ratkaisuihin ja jättivät paatokselliset myyntipuheet vähemmälle huomiolle. Mieleeni jäi vertaus kiintolevyjen kierrosluvusta Mooren lakiin prosessorien nopeuden kehittymisestä. Prosessorivalmistaja Intelin yksi perustajista Gordon E. Moore esitti kolmisenkymmentä vuotta sitten ajatuksen, että transistorien määrä piirilevyllä kaksinkertaistuu joka toinen vuosi. Mikäli nykyisten kiintolevyjen nopeus 15 000 kierrosta minuutissa olisi kehittynyt samassa tahdissa, pitäisi markkinoilla olla jo 195 000 kierroksen kapistuksia. Tämä oli mielenkiintoinen näkökulma ja sopi hyvin aamun aiheeseen, jossa mietittiin tallennusvälineiden pullonkauloja.

On vaikeaa sanoa, tuleeko SSD-tekniikasta mekaanisten kiintolevyjen korvaajia. Tulevaisuudessa näin varmaan käy, sillä muistipiireihin perustuva tallennustekniikka on vasta nyt ottamassa kunnon edistysaskelia. Toistaiseksi tämän uuden tekniikan yhtenä jarruna on sen kallis hinta, mutta historia on osoittanut, että tietotekniikan hinnat tulevat alas vähintäänkin Mooren lain tahtia. Samalla muistiteknologia kehittyy ja tämän päivän, käytännössä kertakäyttöisistä muisteista valmistetaan kestävämpiä. Tallennusvälineiden kehitystä on mielenkiintoista seurata, koska tällä saralla tullaan vielä tekemään paljon uusia alan keksintöjä. Tietojenkäsittelyn maailma ei siis suinkaan ole vielä valmis.

Julkaistu torstaina 12.11.2009 klo 17:49 avainsanoilla laitteet, markkinointi ja tapahtumat.

Edellinen
Kindle PC-versio
Seuraava
Pieni pankkivertailu