Pankit ja niiden palvelut kuuluvat erottamattomana osana nykyaikaisen ihmisen elämään. Harvassa ovat ne ihmiset, jotka eivät tarvitse pankkien palveluita muodossa tai toisessa. Periaatteessa elämä ilman pankkia on mahdollista, mutta käytännössä kaikkien asioiden hoitaminen ei välttämättä onnistu ilman rahalaitosten apua. Suomessa pankit tulivat pitkään toimeen myöntämiensä lainojen koroilla ja muilla afääreillä. Peruspalvelut olivat pankin asiakkaille maksuttomia, kuten laskujen maksaminen ja varojen välittäminen tililtä toiselle. Ennen tietotekniikkaa kaikki nämä transaktiot tehtiin vieläpä manuaalisesti ja fyysisillä eli paperisilla asiakirjoilla, kuten kuiteilla ja maksumääräyksillä. Puhelinsoitolla saatettiin siirtää rahoja toisella paikkakunnalla sijaitsevaan konttoriin, jos tapahtumalla oli oikein kova kiire.

Tietotekniikka helpotti pankkien rutiinitöitä olennaisesti ja viimeistään 1980-luvulle tultaessa pankit olivat käytännöllisesti katsoen automatisoituja. Samalla kun pankkien suorat käyttökustannukset (ainakin näin viikonloppufilosofin näkökulmasta) alenivat, alkoivat kaikenlaiset palvelumaksut yleistyä. Ensin veloitettiin laskun maksusta tiskillä ja pian kaikki, mihin pankkivirkailija vain ryhtyi, oli maksullista. Aluksi asiakkaat kritisoivat ja protestoivat palvelumaksuja, mutta lopulta maksut tulivat jäädäkseen. Palvelumaksujen kirjo on tänä päivänä niin moninainen, että pankkien vertailu tuntuu lähes mahdottomalta. Tämä on tarkoituskin. Jokainen pankki haluaa erottua kilpailijasta ja siksi palvelumaksuja veloitetaan eri perustein, eri nimikkeillä ja tietysti eri hinnoin.

Tein mielenkiinnosta pienen pankkivertailun. Tavoitteenani oli avata tili, jonka käyttö olisi mahdollisimman halpaa. Loppujen lopuksi kyseessähän on vain raha, jonka arvo ei saisi laskea (inflaatiota lukuun ottamatta), kun se talletetaan pankkiin ja myöhemmin nostetaan sieltä. Jätin 21. lokakuuta tarjouspyynnön kahdeksaan pankkiin täyttämällä yhteydenottolomakkeen pankin nettisivuilla. Tarjouksen jätti lopulta viisi pankkia ja kolmelta en saanut lainkaan yhteydenottoa. Keskimäärin pankkien vastausaika oli noin kolme päivää. Nopeimmillaan sain vastauksen seuraavana päivänä kun taas kaksi pankkia tarvitsi vastaamiseen viisi päivää eli lähes viikon. Vastausten tarkkuus vaihteli ja jouduin pyytämään tarkennuksia lähes jokaiselta pankilta. Ainoastaan Nordea lähetti tarjouksessaan kaikki pyydetyt tiedot. Sain täydennykset usein saman päivän aikana tai viimeistään seuraavana päivänä. Tarjouspyynnössä tiedustelin seuraavia palveluita:

• tilin perusmaksu / kk,
• viitteellisen panon hinta / kpl,
• viitteettömän panon hinta / kpl,
• veloitus nostosta tililtä / kpl,
• tiliotteen hinta / kpl / kk ja
• veloitus verkkopankin käytöstä / kk.

Palvelumaksujen ja maksujen perusteiden vertailu osoittautui erittäin kirjavaksi aivan kuten olin ennakkoon pelännytkin. Sampo Pankki tarjosi peruspakettia kuukausihinnalla kun taas muut pankit tarjosivat tapahtumiin pohjautuvaa hinnoittelua. Verkkopankkien hinnoittelu vaihteli myös paljon. Halvimmillaan verkkopankin käyttäjätunnukset sai Ålandsbankenista 2,50 eurolla kuussa ja kalleimmillaan Handelsbankista ja Tapiola Pankista 10 eurolla. Erillinen tiliote oli ilmainen Handelsbankissa, mikäli sen tulosti itse verkkopankista. Kotiin postitettuna tiliote maksoi kalleimmillaan 2,50 euroa Ålandsbankenissa. Yksikään pankki ei veloita tilinostosta. Olen koonnut oheiseen taulukkoon pankkien tarjoukset. Aika-sarakkeessa on tarjouksen saamiseen kulunut aika päivinä.

Nooa Säästöpankki, Helsingin Osuuspankki ja Aktia eivät vastanneet tarjouspyyntöön.