16 000 katsojaa

Flickr-tililläni on tätä nykyään noin seitsemän tuhatta kuvaa. Suurin osa kuvista on valokuvia, mutta joukossa on myös joitakin piirroksia, videopätkiä ja kuvamanipulaatioita. Kaikkiaan kuviani on katsottu neljän vuoden aikana lähes 400 000 kertaa, mikä tekee keskimäärin 55 katselua kuvaa kohden. Luku ei tunnu kovin suurelta, mutta eivätpä kuvanikaan ole mitään tavallisen sunnuntainäppäilijän otoksia kummempia. Yksi kuva kerää kuitenkin silmiinpistävästi enemmän huomiota kuin mikään muu tuotoksistani. Vuonna 1980 lyijykynällä piirtämääni grafiikkaa silloisesta rumpusetistäni on katsottu jo ällistyttävät 16 140 kertaa. Mikään muu kuva ei ei ole kerännyt vastaavalla tavalla katseita ja seuraavaksi katsotuinkin kuva on houkutellut vain noin 6 000 katsojaa. Luku on sen verran suuri, että siitä voi jo laskea suhdeluvun. Tämä yksittäinen piirros edustaa noin neljä prosenttia kaikista katselukerroista. Seuraavaksi katsotuimman osuus on vain 1,5 %, ja tästä eteenpäin suhdeluvut alkavat olla promilleluokkaa.

Kymmenen katsotuinta

Keräsin näin Flickr-tilini nelivuotisjuhlapäivän kunniaksi hieman tilastotietoa kuvien katseluista. Avasin tilin kesällä 2007 ja olen sen jälkeen enemmän tai vähemmän ahkerasti vienyt otoksiani kaiken kansan nähtäville noin 150 kuvan kuukausivauhtia. Aivan kaikki näppäilyt eivät ole päätyneet kuvanjakoyhteisöön, sillä melkoinen osa valotteista on epäonnistuneita huteja eivätkä ne oikein kestä arvostelevia katseita. Kymmenen katsotuinta kuvaa haukkaa kaikista katseista 11,5 %. Keskimäärin jokaista kymmentä katsotuinta on kurkattu noin 4 450 kertaa, mutta luku ei anna oikeaa kuvaa, sillä rumpugrafiikkani katsojamäärä on niin suuri, että se riittää vääristämään keskiarvoa. Ilman tätä ylivoimaista katseenvangitsijaa päästään paremmin edustavaan lukuun, joka on noin kolmisen tuhatta katsojaa kuvaa kohden. Alla olevassa pienessä galleriassa ovat katsotuimmat kuvani katsojamääräjärjestyksessä.

  1. Pearl drum set drawing

    Pearl drum set drawing (16 140 katsojaa)

  2. Santa Claus

    Santa Claus (5 916 katsojaa)

  3. Red Rose Greeting Card

    Red Rose Greeting Card (4 234 katsojaa)

  4. TV studio

    TV studio (3 089 katsojaa)

  5. Santa Claus

    Santa Claus (2 902 katsojaa)

  6. Puerto Rico beach

    Puerto Rico beach (2 806 katsojaa)

  7. Sewing Room

    Sewing Room (2 642 katsojaa)

  8. Orange juice

    Orange juice (2 331 katsojaa)

  9. Peeing in the Park

    Peeing in the Park (2 259 katsojaa)

  10. TV studio camera

    TV studio camera (2 189 katsojaa)

Kymmenen katsotuinta kuvaa edustaa melko sekalaisia aiheita. Kakkossijaa pitää hauska joulupukkikuva vajaalla 6 000 katselullaan. Kolmannen eli hopeasijan on saanut punainen ruusu vähän reilulla neljällä tuhannella katsojalla. Hieman yllättäen kymmenen joukkoon on kivunnut peräti kaksi kuvaa Ylen studiosta. Hännänhuippuina ovat tietysti kuvat, joita ei ole katsottu vielä kertaakaan. Tällaisiakin kuvia on melkoinen joukko, mutta en oikeastaan ihmettele, sillä ne eivät juurikaan eroa tavanomaisista turistiotoksista, joissa ei ole mitään mielenkiintoista.

Julkaistu Saturdayna 13.8.2011 klo 10:33 avainsanoilla grafiikka, harrastukset, tilastot ja valokuvaus.

Edellinen
Vielä kerran kesä
Seuraava
Pelikuningas