Rumpugrafiikka

Piirsin oheisen kuvan rumpusetistäni vuonna 1980. Kuva oli unohtunut kaikiksi näiksi vuosiksi, ja vasta viime lauantaina sain sen jälleen käsiini. Grafiikka koristi aikoinaan huoneeni seinää, sillä olin kehystänyt kuvan. Paperi onkin päässyt hieman kärsimään auringonvalosta ja oli jonkin verran kellastunut ja kuivunut. Kuva oli kuitenkin säästynyt yllättävän hyvin, sillä se oli jäänyt erään toisen kuvan alle kehyksissään.

Kuvassa on silloinen Pearl-rumpusettini. Olen piirtänyt kuvan lyijykynällä tavalliselle valkoiselle paperille. Grafiikassa on pointillismia jäljittelevä kuvaustapa. Siinä ääriviivat on piirretty pieninä noin kolmen viivan ryhminä. Jokainen ryhmä puolestaan on 90 asteen kulmassa viereiseen ryhmään verrattuna. Varjot olen värittänyt kynän terän syrjällä, jolla olen saanut aikaan pehmeän harmaan sävyn. Piirros on siis kohta kolmekymmentä vuotta vanha. Vasta nyt tietotekniset laitteet ovat kehittyneet niin paljon, että olen lopultakin voinut skannata kuvan digitaaliseen muotoon. Näin vuosien jälkeen on mukava muistella tällaisten kodin sekalaisten tavaroiden joukosta tehtyjen löytöjen mukanaan tuomia muistoja.

Julkaistu maanantaina 28.1.2008 klo 18:45 avainsanoilla grafiikka, harrastukset ja musiikki.

Edellinen
Onko se Lenin
Seuraava
Hyvää luettavaa