Aurinkoinen joulupäivä houkutteli ulkoilemaan. Silloin harvoin kuin tuo outo valoilmiö ilahduttaa muuten niin mustanpuhuvaa vuodenaikaamme, on aivan pakko käydä tervehtimässä ukkoa ulkona. Pikku pakkanen piti ilmanalan raikkaana eikä liikenne juurikaan sitä päässyt entisestään pilaamaan. Yleensä pakokaasut ja muut ajoneuvojen päästöt kirvelevät niin keuhkoissa kuin silmissäkin. Joulu tuo tähän kaivattua muutosta. Silloin suurikin eli Helsingin kokoinen kaupunki on kerrankin hiljaa. Jalka jakaantuu ja vaihteeksi on tilaa käyskennellä törmäämättä vastaantulijoihin tai joutumatta hukkaamaan aikaansa punaisissa liikennevaloissa. Lämmintä pitää päälleen pukea. Aurinko ei jaksa lämmittää tähän aikaan vuodesta näillä leveysasteilla.

Niin matalalla se möllöttää, etteivät säteet tahdo ylittää matalimpiakaan taloja. Rakennukset varjostavat ja pitävät ilman viileänä. Vaistomaisesti sitä yrittää pysytellä valon syleilyssä, nyt kun sitä saa. Pitkään ei tätä herkkua saa nautiskella. Kiekko ei nouse korkealle vaan pysyttelee matalalla ja tekee vain lyhyen matkan horisontissa. Pian olisi taas synkän vuoro vahtia päivää kunnes huominen jälleen sarastaa, jos sää sen sallii. Valon puute saa aikaan kaikenlaisia muutoksia meissä ihmisissä. Synkistymme ja alamme syödä masennukseemme. Alkaa ylensyönnin aika pöytien notkuessa kystä kyllä. Huono omatunto kolkuttaa viimeistään Nuutin päivänä ja on aika täyttää uuden vuoden lupauksia. Tästä alkaa laihdutuskuuri kesän rantakuntoa varten.