Heinillä härkien kaukalon

Jouluaattona on vihdoin aika rauhoittua. Meillä Suomessa lapsille ja vähän vanhemmillekin jaetaan joululahjat. Muualla maailmalla lahjat ilmestyvät takanreunalle vasta joulupäivän aamuna. Tämä on luonnollista, sillä joulupukkihan aloittaa pitkän taipaleensa juuri Suomen Korvatunturilta. Matkaan lähdetään ajoissa ja siis jo jouluaattona. Monille joulu merkitsee muutakin kuin vain lahjoja ja hengähdystaukoa hektisestä arjesta. Joulu on myös aika, jolloin muistellaan länsimaiseen kulttuuriin ja elämään syvästi vaikuttaneita tapahtumia Betlehemissä muutama pari vuosituhatta sitten. Joulun merkitys on hiljalleen himmenemässä. Syykin on selvä, sillä monet nykyaikaiset riennot ovat ohittaneet joulun syvällisimmän sanoman. Osalle ihmisistä joulu on vain tavallisesta pidempi viikonloppu. Joulun sanomaa on kuitenkin hyvä muistella edes kerran vuodessa.

Julkaistu sunnuntaina 24.12.2006 klo 17:00 avainsanalla musiikki.

Edellinen
Organisaation tietojohtaminen
Seuraava
Ylensyönnin aika
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä