Kävimme taas viikonloppuna elokuvissa. Olemme jo muutaman kerran valinneet lauantain päivänäytöksen, johon on helppo pistäytyä shoppailun lomassa. Näytökset alkavat usein heti puolenpäivän jälkeen, jolloin ei elokuvateattereissakaan ole vielä tungosta. Jälleen kerran saimme yksityisnäytöksen, kun saliin ei meidän lisäksemme tullut muita katsojia. Samoin kävi viime syksynä, kun menimme katsomaan Karibian merirosvojen jatko-osaa Kuolleen miehen kirstua. Tuolloinkin saimme nauttia elokuvasta keskenämme. Elokuvayleisö preferoi näemmä myöhäisempiä esitysaikoja, koska alkuiltapäivän näytökset ovat melkoisen hiljaisia. Luonnollisesti näihin ylellisiin yksityisnäytöksiin vaikuttaa paikkakunta. Tuskinpa Helsingissä on samaan aikaan yhtä hiljaista kuin Turussa, jossa tälläkin kertaa saimme koko salin käyttöömme.

Viikonlopun elokuvavalintamme oli vauhdikas ja osin monimutkainen Déjà vu. Juoneltaan filmi oli mielenkiintoinen ja erikoistehosteet vielä värittivät mielikuvista entisestään. Vaikka tällä kertaa pyörittiinkin (tukevasti?) maan pinnalla, ei juonesta paljon puuttunut aineksia kunnon avaruusfantasiaan. Nimen elokuva on saanut ranskan kielen ilmaisusta déjà vu, joka tarkoittaa sananmukaisesti "jo nähty". Ilmiönä tämä käsite tarkoittaa tunnetta, että jokin juuri nähty on koettu jo aikaisemminkin. Ilmiöstä kirjoitti ensimmäisen kerran ranskalainen filosofi Émile Boirac vuonna 1871 ilmestyneessä kirjassaan L’avenir des sciences psychiques. Filkan mielikuvituksellinen tarina aikamatkailusta saattaa olla mahdollista ehkäpä vielä joskus, kunhan ihminen oppii käsittelemään ja käsittämään avaruuden eri ulottuvuuksia. Tietenkin tällaiseen aikasiirtymään tarvittavan laitteiston prototyyppi löytyy ainakin Hollywoodin tarkoin varjellusta takahuoneesta, jossa laitetta on kehitetty jo vuosikymmenien ajan eri filkkojen tarkoituksiin.