Voddler

Voddler on elokuvia ja yleensä elävää kuvaa Internetissä tarjoava palvelu. Sen toiminta-ajatuksena on tarjota videoita tilausperiaatteella. Elokuvista ja televisiosarjoista kiinnostunut kuluttuja valitsee haluamansa videon ja alkaa katsella sitä tietokoneellaan. Ruotslainen Voddler toimii samalla periaatteella kuin maamiestensä perustama Spotify, josta voi kuunnella valitsemaan musiikkia. Tällä hetkellä Voddler on vielä niin sanotussa beta-vaiheessa eli palvelu on eräänlaisessa julkisessa koekäytössä. Voddlerin käyttäjäksi pääsee toistaiseksi vain kutsulla, mutta palvelun kehittyessä tarjontaa päässee käyttämään kuka tahansa. Valittavana on jo nyt sekä ilmaisia että maksullisia elokuvia, jotka tosin on tekstitetty ruotsiksi. Tämä ei kuitenkaan haittaa, sillä suomalaiset osaavat ruotsia ja ymmärtävät pääsääntöisesti englanniksi esitettyjä elokuvia.

Voddler

Ensimmäiset kokemukseni Voddlerista ovat vain positiivisia. Palvelu on erinomainen ja elokuvien toiston laatu on erittäin korkea. Voddlerin käyttö edellyttää erillisen soittimen asentamista koneelle ja luonnollisesti laajakaistaa Internetiin. Soitin on toteutettu XBMC-projektin tuottaman mediasoittimen avoimen lähdekoodin varaan. Asennus sujui vaivattomasti ja palvelu oli käytettävissä muutamassa minuutissa. Ensimmäisellä käynnistyskerralla sain tosin virheilmoituksen, jossa kehotettiin vaihtamaan koneessani oletuksena ollut Microsoftin OpenGL-ajurit näytönohjainvalmistajan omiin ja alkuperäisiin vastaaviin OpenGL-ajureihin. Kävin lataamassa Nvidian sivuilta uusimmat ajurit Windows 7 -käyttöjärjestelmälle ja asensin ne koneelleni. Välittömästi asennuksen jälkeen Voddler käynnistyi ja alkoi testata laajakaistani nopeutta.

Katsoin maksutta kokeeksi Sergio Leonen vuonna 1968 ohjaaman kulttilänkkärin Once Upon a Time in the West (Huuliharppukostaja). Kuvan laatu oli aivan huippua ja näytti erittäin hyvältä 27-tuuman laajakuvanäytölläni. Äänentoisto oli niin ikään erittäin hyvä ja toistui jopa stereona. Elokuva eteni kuin mikä tahansa video ilman netistä tuttuja nykimisiä tai katkoksia. Kertaakaan elokuva ei pysähtynyt tai nykinyt, joten elokuvanautinto oli melkoisen täydellinen. Voddlerin rahoitus perustunee osittain myös mainoksiin, joten ennen elokuvaa ruudulla pyörähti muutama pakollinen mainospätkä. Elokuvan tekstityskieli oli siis ruotsi ja alkuperäinen englanninkielinen esitys on mukana. Voddlerin soittimella saattoi myös kelata elokuvaa eteen- ja taaksepäin ja hypätä tiettyyn kohtaan aikajanalla samoin kuin keskeyttää katselun.

Voddlerin kaltaiset video-on-demand tai pay-per-view -palvelut tulevat varmasti yleistymään. Internet on jo nyt mahdollistanut elävän kuvan jakamisen helpolla ja suhteellisen laadukkaalla tavalla. Teknologia tulee tälläkin saralla kehittymään harppauksittain, joten tulevaisuudessa kuluttaja voi katsella minkä tahansa elokuvan tai televisiosarjan milloin hänelle parhaiten sopii. Voddlerin ilmaisten elokuvien lisäksi katsoja voi tietysti valita myös maksullisia elokuvia Premium-listalta. Hinnat ovat Ruotsin kruunuissa ja esimerkiksi kokoillan Klik! (Click, 2006) -elokuvan hinta oli 27 kruunua eli alle kolme euroa. Kerran maksamaansa elokuvaa voi katsella tietyn ajan niin monta kertaa kuin haluaa. Tässä suhteessa Voddlerin palvelu eroaa edukseen perinteisistä videovuokraamoista. Mielenkiinnolla odotankin, miten Voddlerin palvelu kehittyy, vaikka se näyttää olevan jo beta-vaiheessaankin melko täydellinen.

Julkaistu lauantaina 2.1.2010 klo 11:03 Elokuvat-luokassa avainsanalla elokuvat.

Edellinen
Ensimmäinen päivä
Seuraava
Markkinoinnin yksityiskohtia