Visit Tampere

Kesälomasuunnitelmia varten postiluukustani putkahti eilen Tampereen kaupungin kokoontaitettu mainoslehdykkä. Esitteessä houkutellaan vierailemaan Pohjoismaiden suurimmassa sisämaakaupungissa ja tutustumaan sen monipuoliseen ohjelmatarjontaa tänä kesänä. Mainoksesta päätellen Tampereella riittää turistille tekemistä ja ohjelmaa useammalle päivälle. Tapahtumakalenteriin on koottu vain osa tarjonnasta ja loput kannattaakin käydä katsomassa Tampereen Matkailuneuvonnan sivuilta. Mainoslehtisen kääntöpuolella on käytännöllinen kaupungin keskustan kartta, johon on merkitty numeroin matkailijan kannalta mielenkiintoisimmat kohteet.

Tampere All Bright

Visit Tampere -sivustolla on valtava määrä aktiviteetteja. Suomen teatteripääkaupungista löytyy kulttuurinnälkäisille varmasti jokin esitys, sillä teatteri- ja ohjelmatarjonta on todella kattava. Luontomatkailullekin löytyy kohteita eri puolilta Pirkanmaata, eikä lapsiakaan ole unohdettu. Löytyyhän Tampereelta yksi maamme suurimmista huvipuistoista eli Särkänniemi. Kaupungissa voi viettää useamman päivän. Majoitusvaihtoehtoja löytyy moneen makuun ja budjettiin samoin kuin ravintoloita. Hieman hämmennystä herätti Tampere All Bright -brändi, jonka roolia alueen matkailunedistämisessä jouduin hieman penkomaan toimijan omilta sivuilta. Eri roolit saattavat olla selkeitä itse toimijoille, mutta minun kaltaisille satunnaisille vierailijoille monet eri brändit panevat vain pään pyörälle. Voisi olla matkailijan kannalta ehkä parempi olla sekoittamatta taustayhtiöitä markkinoitavaan kohteeseen. Mainoslehtinen sai joka tapauksessa minut harkitsemaan päivän mittaista visiittiä Tampereelle, joten saapa nyt nähdä, toteutuuko tämä hetken mielijohde.

Julkaistu keskiviikkona 10.6.2015 klo 17:43 avainsanoilla loma ja matkailu.

Edellinen
Sotamuseo
Seuraava
Vinkkejä lomailijalle