Maailma on muuttunut huomattavasti 30 vuodessa. Jos olisin kertonut 1980-luvun alussa, että parinkymmenen vuoden kuluttua melkein jokaisen ihmisen taskussa on lähes tikkuaskin kokoinen radiopuhelin, olisivat monet pitäneet ajatuksiani utopistisina. Minua olisi todennäköisesti pyydetty lopettamaan päiväuneksinta ja palaamaan jälleen maan pinnalle. Tänään tiedämme, että tuo visio on toteutunut. Aivan radiopuhelimia emme kanna taskuissamme, mutta niiden sijaan paljon monipuolisempia kapistuksia. Kommunikointi on muuttunut niin paljon, että emme enää pidä matkapuhelinta kovinkaan erikoisena laitteena. Se on osa arkipäiväisiä apuvälineitämme, joita olemme muutenkin tottuneet käyttämään kuin mitä tahansa lusikkaa ja haarukkaa.

Kommunikaation lisäksi tietojenkäsittely on kokenut vallankumouksen. Niin ikään 1980-luvun alussa toimistojen yleisimpiä teknisiä työvälineitä olivat kirjoitus- ja laskukoneet. Kukaan tuskin osasi aavistaa, että perinteiset toimistotyötkin muuttavat muotoaan kymmenen vuoden kuluessa. Henkilökohtaiset tietokoneet korvasivat hyökyaallon tavoin mekaaniset kirjoituskoneet ja siinä samassa monet laskukoneetkin. Mitä erilaisimmat toimistotyöt siirtyivät hiljalleen mikroille. Vastaavasti kokoukset eri kaupungeissa sijaitsevien henkilöiden kanssa hoituvat nykyään kätevästi omassa kokoushuoneessa videoneuvottelun avulla.

Tällä kertaa ennustan, että videoneuvottelut tulevat kokemaan vastaavanlaisen vallankumouksen muutaman vuosikymmenen kuluessa. Varovaiset kokeilut luonnollisen kokoisista videoprojisoinneista seinälle ovat jo alkaneet. Perinteinen kuvaruutuyhteys vaihtuu vähitellen kokoushuoneen seinän kokoiseksi projektioksi etäyhteyden päässä olevasta kokoushuoneesta. Kokousosanottajat näkevät toisensa aidon kokoisina, ja kokouspöytäkin jatkuu projisoidussa kuvassa luonnollisella tavalla. Tällaisesta luonnollisen kokoisista videoprojektioista on enää lyhyt askel virtuaaliseen läsnäoloon.

Kohta kokouksissa istuvat oikean pöydän takana nuket tai oikeammin robotit. Nämä toistavat etäällä olevan osallistujan liikkeitä ja tietenkin ääntä. Kokouksen osanottajat voivat kokea muiden läsnäolon lähes autenttisina. Kasvojen kuvakin voidaan siirtää nukelle ja näyttää kolmiulotteisena.

Vision mahdollistava tekniikka on jo periaatteessa olemassa. Jo nyt voimme siirtää ääntä paikasta toiseen. Tähän tarvitaan vain mikrofoni lähtöpäässä ja kaiutin vastaanottavassa päässä. Lisäksi voimme siirtää kuvaa. Kolmiulotteisen kuvan muodostaminen ei kenties ole kovinkaan monimutkaista ja se saataneen joidenkin vuosien kuluttua hyvinkin todentuntuiseksi. Liikkeitäkin voidaan siirtää. Lähettävässä päässä sensorit mittaavat jatkuvasti osallistujan liikkeitä ja lähettävät näistä tiedon vastaanottavaan päähän, jossa robotin mekaniikka toistaa ne. Tällainen tekniikka on jo olemassa, sillä lääketieteessä on suoritettu esimerkiksi leikkauksia valtameren yli käyttämällä etäyhteyttä. Jopa kehon lämpötila on siirrettävissä mittaamalla antureilla luonnollisen henkilön ruumiinlämpötilaa ja lämmittämällä etäpäässä olevaa robottia vastaavasti.

Virtuaalinen läsnäolo on mahdollista luoda jo nykytekniikalla. Toisaalta, jos nyt esittelisin tällaisia visioita, saisin todennäköisesti joukon hymähtelyjä ja selkään taputtelijoita. Ajatuksiani pidettäisiin liian futuristisina. Minua pyydettäisiin varmaankin jälleen palaamaan maan pinnalle ja lopettamaan päiväuneni. Kukaan ei osannut arvata, miten yhteiskuntamme sähköinen kommunikointi muuttuu. Vastaavasti kukaan ei osaa vielä kertoa, mitä kaikkea verkkoyhteyksillä ja tietokoneilla vielä saadaan aikaiseksi. Me ihmiset luomme oman tulevaisuutemme. Jos haluamme toteuttaa virtuaalisen läsnäolon, meidän tarvitsee vain ryhtyä toteuttamaan sitä.