Viihteen Vegas

Yhdysvaltalainen kaupunki Las Vegas on varmaankin yksi maailman tunnetuimmista viihde-elämän keskuksista. Kaupungin historia ei ole vielä kovin pitkä, sillä varsinainen kasvu lähti käyntiin 1930-luvulla, kun lähellä sijaitsevaa Hooverin patoa ryhdyttiin rakentamaan. Maailmankuuluksi viihdekeskukseksi kaupunki alkoi muodostua 1940-luvulta eteenpäin. Nykyään Las Vegas on Nevadan osavaltion suurin kaupunki lähes 650 000 tuhannella asukkaallaan. Kaikkiaan metropolialueella asuu nykyään yli kaksi miljoonaa asukasta. Las Vegas tunnetaan erityisesti turismistaan ja kasinoistaan.

Kuva
Lindsay A. Scott

Turismi ja siihen liittyvä matkailu ovat juuri nyt maailmanlaajuisen koronaepidemian vuoksi romahtaneet. Kun Las Vegasin kasinot sulkivat ovensa maaliskuun 2020 puolivälissä koronapandemian alkaessa levitä Yhdysvalloissa, kuuluisa neonvalonhohtoinen "Strip" suljettiin ensimmäisen kerran vuoden 1963 jälkeen, jolloin syynä siihen oli presidentti John F. Kennedyn (1917-1963) hautajaiset. Vierailijat alkoivat hiljalleen palata kesäkuun alussa, ja turismiluvut alkoivat eheytyä tosin melko hitaasti. Las Vegasissa uskotaan vierailijoiden määrän palautumisen koronaepidemiaa edeltävälle tasolle kestävän vielä tovin, sillä monetkaan eivät ole halukkaita matkustamaan pandemian yhä jyllätessä maailmalla. Las Vegasin kasinoita ja muita nähtävyyksiä saattaakin joutua odottamaan vielä tovin, kunnes matkustaminen on jälleen turvallista ja kansainväliset matkustusrajoitukset ovat poistuneet.

Kulkutautien aikana kaikenlaiset etäyhteydet ovat nousseet suosituiksi. Niinpä kasinotunnelmaan pääsee kätevästi verkkoa pitkin vaikkapa Royal Vegas nettikasinoon. Tämä nettikasino tarjoaa suuren valikoiman luotettavia kasinopelejä sekä nettikolikkopelejä, ja vaihtoehtoja löytyy jokaiseen makuun. Nettikasinoiden suosio on kasvanut hurjasti viime vuosina, sillä ne tarjoavat viihdettä innovatiivisella tavalla maantieteellisestä sijainnista riippumatta. Myös monet bonukset sekä erilaiset palkinnot houkuttelevat monia nettikasinoiden pariin. Vaikka nettikasinolla pelaaminen ei tietenkään ylitä sitä kokemusta ja tunnelmaa, joka on mahdollista aistia oikealla kasinolla vieraillessa, voi se silti olla hyvä korvike kansainvälisen matkustuksen ollessa rajoitettua tällä hetkellä.

Kuva
15299

Kasinokaupungin tunnelmaan voi tutustua myös netistä helposti löytyvin valokuvin ja videoin sekä katunäkymin. Las Vegasin kuuluisat Neon Museum sekä Mob Museum tarjoavat erilaisia virtuaalikierroksia sekä maailmankuulu Cirque du Soleil on lisännyt henkeäsalpaavan spektaakkelinsa myös online-tilaan. Jopa alun perin Las Vegasin kasvun mahdollistaneella Hooverin padolla voi käydä virtuaalivierailulla samoin kuin monissa muissa Yhdysvaltain kansallispuistoissa. Mahdollisuudet ovat siis monet, vaikka paikan päälle ei pääsisikään.

Huvittelukeskusmaineensa lisäksi Las Vegas on jo kauan ollut myös erilaisten kokousten pitopaikka. Koronaepidemian aikana etätyöskentelyn lisääntyessä hurjasti. Videokonferenssien pidosta onkin tullut erittäin suosittua ja Las Vegasilla on myös tarjottavaa tähän liittyen. Las Vegas on nimittäin luonut sarjan erilaisia virtuaalitaustoja Zoom-nimiselle videokonferenssitarjoajalle. Jos matka Las Vegasiin ei onnistu todellisuudessa, se voidaan toteuttaa virtuaalitodellisuudessa esimerkiksi valitsemalla keskustelutaustaksi yksi Las Vegasin tunnetuista maamerkeistä tai siirtämällä työkavereiden Happy Hour virtuaalisesti vaikka Bellagio-suihkulähteen eteen.

Lisää Las Vegasin viihdettä löytyy musiikkivideoista ja elokuvista. Filmejä viihteen kaupungissa on kuvattu lähes 80 vuoden ajan, ja niitä on syntynyt noin 90. Uusimmista elokuvista muistetaan Ocean’s Eleven ja sen jatkumo Ocean’s Thirteen. Huvittava Con Air -leffa päätyy kasinokaupunkiin monien vaiheiden jälkeen. Yksi varmastikin hauskimmista Las Vegasiin keskittyvistä komedioista on elokuva nimeltä Hangover, jossa edellisillan tapahtumia selvitellään kuuluisan näyttelijäkaartin kera. Elokuvien lisäksi Vegasissa on filmattu kymmeniä TV-sarjoja, joista Suomessakin on nähty CSI: Las Vegas sekä viihdyttävä Pawn Stars eli Panttilainaamo.

Internetin aikakaudella toteutuu kirjaimellisesti vanha viisaus, ettei tarvitse mennä merta edemmäs kalaan. Koronapandemian laantumista odotellessa voi kotisohvallakin turvallisesti nauttia Las Vegasin tunnelmasta ja kasinomaailmasta.

Julkaistu maanantaina 9.11.2020 klo 19:34 avainsanoilla kaupunki, matkailu ja pelit.

Edellinen
Liedellä 4/2020
Seuraava
Tietoturvauhkia Chrome-selaimella