Vierailu kisastudiossa

Kuva
Matti Mattila

Talviolympialaiset Vancouverissa ovat ovella. Neljän vuoden välein toistuvat kisat alkavat perjantaina 12. päivä ja ovat järjestyksessään 21. talviurheilumittelöt. Nykyaikaiset olympialaiset alkoivat vuonna 1896, ja talvilajit saivat oman kisansa vuonna 1924 Ranskan Chamonix’ssa pidetyissä ensimmäisissä talviolympialaisissa. Tänä vuonna kisaisäntänä on Kanadan Vancouver, joka sijaitsee Pohjois-Amerikan länsirannikolla. Antiikin olympialaiset pidettiin parituhatta vuotta sitten Kreikan Olympoksella, jossa järjestettiin kesäkisat niin ikään neljän vuoden välein Kreikan mytologiasta tutun Zeus-jumalan kunniaksi. Tänään olympialaiset ovat mitä suuremmassa määrin urheilun ja kaupallisuuden juhlaa, joskin ensin mainittua painottaen.

Kuva
Matti Mattila

Media ja televisio etunenässä ovat valmistautuneet huolella ja hyvissä ajoin suureen urheilutapahtumaan. Yleisradio aloitti talvikisojen suunnittelutyön jo vuosi sitten ja nyt kaikki on valmiina kisoihin. Minulla on tänään mahdollisuus tutustua kisajärjestelyihin Ylen studiotalossa. Paikalle oli vuokrattu Ruotsista suuri teräväpiirtolähetyksiin erikoistunut rekka, joka oli täynnä uusinta televisiotekniikkaa. Rekan uumenista löytyi täydellinen ohjaamo äänitarkkaamoineen kaikilla herkuilla. Valtavat kaapelimäärät toivat elävää kuvaa yhteensä viidestä teräväpiirtokamerasta, jotka oli sijoitettu nelosstudioon rakennettuun kisastudioon. Tästä studiosta lähetetään kaikki Suomessa kuvattavat kisakommentoinnit, haastattelut ja muu olympialaisiin liittyvä ohjelma ja välitetään HD-laatuisena kotitalouksien televisiovastaanottimiin.

Kuva
Matti Mattila

Rekasta käsin ohjataan myös itse kisapaikalta Kanadasta tulevaa kuvaa. Elävää televisiokuvaa lähetetään kahdeksaa kanavaa pitkin. Näistä kaksi on Ylen omia ja kuusi yhteiseurooppalaisia kuvalähetyksiä. Lähetyksiin lisätään ääni eli selostus kisastudion yhteyteen rakennetuissa kommentaattorien kopeissa niin suomeksi kuin ruotsiksikin. Urheilutapahtuman televisiointi vaatii siis paljon tekniikkaa ja melkoisen määrän ammattilaisia käyttämään laitteita. Nautinnollisen urheilujuhlan järjestäminen televisioon kahdeksi ja puoleksi viikoksi on varmistettu ja kisat voivat alkaa. Vierailun aikana ottamiini kuviin voi tutustua Flickr-kuva-albumissani.

Julkaistu tiistaina 9.2.2010 klo 17:59 avainsanoilla tapahtumat, urheilu ja viestintä.

Edellinen
Kuluttajan tietopaketti
Seuraava
Ärrän juhlavuosi