Veroale ja Ylevero

Kansakunnan kaapin päällä istuvat ministerimme ovat jälleen pohtineet valtiovallan varainkäyttöä. Suunnitelmia on kovasti mutkistanut puun takaa, pyytämättä ja yllättäen tullut taantuma, jota ei kehdata suoraan kutsua lamaksi, vaikka kaikki tunnusmerkit ovat täyttyneet jo aikapäivää sitten. Poliitikot ovat olleet taantuman torjunnassa yhtä neuvottomia kuin suurten yritysten johtajatkin. Uutisista olemme saaneet lukea ja kuulla, miten huonot ajat ovat yllättäneet. Osaavat ammattijohtajat eivät olekaan osanneet varautua kysynnän heikkenemiseen, ja kriisiä yritetään korjata sillä perinteisellä ja vanhalla kovalla kädellä eli irtisanomisilla ja lomautuksilla.

Politiikan kesä on päättymässä yhteen verosopuun. Ruuan arvonlisäverokanta muuttuu, kuten alun perin oli sovittu ja halvempaa ruokaa on luvassa lokakuun alusta alkaen. Tuolloin veroprosentti laskee nykyisestä 17 prosentista 12 prosenttiin. Yksi ravitsemusalan toimijaryhmä jää kuitenkin tämän ilon ulkopuolelle. Ravintolat veloittavat jatkossakin 22 prosenttia arvonlisäveroa ruokailijoilta. Ilmeinen epäsuhta vääristää markkinoita ja ohjaa tahattomasti ihmiset ravintoloista kauppojen einestiskeille. Budjettiriihessä päätettiin korjata epäoikeudenmukainen verokohtelu, mutta muutoksia on luvassa vasta vuoden kuluttua, kun arvonlisäveroa korotetaan kautta linjan heinäkuun alusta lukien.

Arvonlisäverokantoja nyt ja tulevaisuudessa

Melkoisia poliittisia lehmänkauppoja on siis tehty. Verolla soutaminen ja huopaaminen saa kuluttajien hintatietoisuuden sekaisin. Hintojen laskeminen ja korottaminen ovat omiaan sekoittamaan hinnoittelun lopullisesti. Luvassa saattaakin olla piilotettuja hinnankorotuksia, kun kauppiaat alkavat kikkailla hinnoilla arvonlisäveroprosentin muutoksiin vedoten. Aika näyttää, miten tästä hulluttelusta selvitään. Toivottavasti samat valtion viisaat ratkaisevat Yleveron kohtalon yhtä luovalla tavalla kuin kiistan ruuan arvonlisäverosta.

Julkaistu Thursdayna 27.8.2009 klo 18:49 avainsanoilla politiikka, ravintolat ja ruoka.

Edellinen
Poliisin päivä
Seuraava
Amerikkalainen omenapiiras