Nuori naisopettajatar oli juuri juhannuksen alla saanut tietää uudesta työpaikastaan erään pienen kylän koulussa. Lukuvuoden alkuun oli onneksi vielä aikaa, sillä maisterisneidin oli löydettävä asunto ennen koulutyön alkamista. Niinpä hän tutki paikallista tarjontaa ja huomasi myynnissä olleen edullisen puutalon ja vieläpä melko läheltä koulua. Nainen kiinnostui kohteesta ja sopi kiinteistönvälittäjän kanssa esittelystä. Välittäjä kertoi, että kyseinen hyväkuntoinen ja kaikin puolin kelvollinen talo oli kuulunut eräälle paikkakunnalta vastikään pois muuttaneelle poikamiesnaiselle, joka hänkin oli sattumoisin ollut opettaja ja ettei vain olisi ollut nyt taloa katsomaan tulleen nuorikon edeltäjä samaisessa koulussa. Taloa esitellyt herrasmies kertoi sen olevan erinomainen neidin asunnoksi, eikä kiinteistössä hänen mukaansa ollut moitteen sijaa yhtä erikoisuutta lukuun ottamatta. Opettajatar kiinnostui tuosta huomautuksesta ja saikin heti vastauksen.

- Niin, tuota, talo on muuttovalmis, ja voit asua siellä levollisin mielin, kunhan vain et koske vessan seinässä olevaan punaiseen nappiin.

Opettajatar oli kuulemastaan hieman hämillään, mutta teki paremman tarjouksen puutteessa kaupat talosta. Ensimmäinen lukuvuosi oli ja meni ja sitten tuli taas juhannus, jota naikkosemme juhlisti asiaankuuluvasti skumpalla ja vähän muillakin nestepitoisilla nautintoaineilla. Luonnon lakeihin tosin kuului, että minkä kurkustaan oli joskus alas kaatanut, tuli se ulos ennemmin tai myöhemmin, ja niinpä nuori naisemme joutui pian vierailemaan eriön puolella. Toimituksen tehtyään opettajatar muisti seinässä olleen punaisen napin, johon ei saanut koskea. Uteliaisuus alkoi piinata naista yhä enemmän ja lopulta pienessä hiprakassa hän kysyi itseltään.

- Mikä tuollaisessa pienessä napissa on nyt niin erityistä, ettei siihen saisi koskea? Tuskinpa siitä mitään pahaa tapahtuu, jos sitä painaa.

Nainen ei voinut enää vastustaa kiusausta ja painoi nappia.