Varo aloittelevien pelaajien virheitä

Yksi yleisimmistä virheistä kolikkopelaajien keskuudessa on jo hävittyjen rahojen silmitön jahtaaminen. Kolikkopelit ovat tuuripelejä, joissa voi käydä miten hyvänsä. Toisinaan kohdalle osuu uskomaton voittoputki, mutta joskus käy valitettavasti niinkin, että toistuvat tappiot verottavat pelitilin saldoa. Kokematon pelaaja saattaa hermostua tilanteessa siinä määrin, että yrittää saada menettämänsä rahat takaisin asettamalla peliin yhä suurempia panoksia. Pahimmillaan tämä voi kuitenkin johtaa pelaajan entistä syvempään kuiluun.

Kolikkopelit ovat mitä erinomaisin tilaisuus harjoittaa kärsivällisyyttä ja mielen lujuutta. Pelaajan ei kannata antaa pitkittyneiden tappioputkien tai odottamattomien häviöiden vaikuttaa päätöksiinsä liikaa. Hermostuminen on inhimillistä, mutta epätoivon partaalle ei kannata ajautua. Älä panikoidu häviöstä ja ryhdy sen seurauksena pelaamaan entistä suuremmilla summilla tappioidesi korjaamiseksi. Tasainen ja johdonmukainen pelaaminen on parasta, mitä tappioputken kohdalle sattuessa voi tehdä.

Turhien strategioiden noudattaminen

Esimerkiksi rulettia pelaaville todennäköisyyden laskeminen ja erilaiset pelistrategiat saattavat olla hyvinkin tuttuja. Paroli, Martingale ja D’Alembert saattavat lisätä voittamisen todennäköisyyttä ruletin kaltaisissa peleissä, mutta kolikkopeleissä niistä ei ole mitään hyötyä.

Netissä liikkuu paljon väärää tietoa koskien pelistrategioita ja kolikkopelejä. Aloittelevan pelaajan kannattaa alusta alkaen tiedostaa se tosiasia, että slotit toimivat satunnaislukugeneraattorin pohjalta joka kierroksella. Pelin tulokset ovat täysin satunnaisia, eikä pelaaja voi mitenkään tietää tai päätellä, mitä seuraavalla pelikierroksella tapahtuu. Mikään pelistrategia ei paranna voittomahdollisuuksia, vaikka se kuulostaisikin lupaavalta.

Jumiutuminen yhteen slottiin

Kasinolla pelatessa ja erityisesti kolikkopeleissä on toivottava, että onnetar on suotuisalla tuulella. Pelaaja ei tarvitse mitään erityistä strategiaa menestyäkseen peleissä. Suositeltavaa on kuitenkin kokeilla avoimin mielin erilaisia kolikkopelejä yhteen ja samaan slottiin juuttumisen sijaan, sillä eri peleissä on erilaisia voittoja kasvattavia toimintoja, jotka pitävät pelaamisen mielenkiintoisempana. Mikäli tuntuu siltä, että pelaaminen takkuaa, saattaa olla hyvä ajatus vaihtaa peliä. Voi hyvinkin olla, että jossain toisessa slotissa lykästää.

Tarjousten ohittaminen

Monet nettikasinot tarjoavat nykyään houkuttelevia etuja. Erityisesti uusille pelaajille tarjotaan monenlaisia mielenkiintoisia bonuksia, joiden tarkoituksena on kannustaa tekemään talletuksia. Onkin jo melko harvinaista, ettei nettikasino tarjoaisi uusille pelaajille tervetuliaislahjana minkäänlaista bonusta. Kasinobonuksista saatava hyöty on usein molemminpuolinen, sillä pelaajille kasinokampanjat tuovat niin ylimääräistä pelirahaa kuin ilmaisia pelikierroksiakin.

Kuva
Bruno/Germany

Aloittelevan pelaajan ei kannata missään nimessä aliarvioida online-kasinon tarjouksia, vaan niihin kannattaa vähintäänkin tutustua. Pieneltäkin vaikuttava etu voi muuttua merkittäväksi ja kääntää häviön voitoksi. Monet kokeneet pelaajat tilaavat omalta nettikasinoltaan säännöllisen uutiskirjeen, jotta kasinolla tarjottavat edut eivät vahingossakaan jäisi huomaamatta.

Palautusprosentin huomiotta jättäminen

Uudet pelaajat eivät välttämättä ole tietoisia siitä, että pelin palautusprosentti vaihtelee hiukan eri slottien väleillä. Sen vuoksi ei olekaan täysin yhdentekevää, mitä kolikkopelejä kasinolla pelaa. Palautusprosentti eli RTP ilmaisee pitkän aikavälin palautusprosentin. Käytännössä se tarkoittaa siis sitä, paljonko pelaaja voi odottaa saavansa voittoja pelistä pitkällä aikavälillä. Lukua ei kannata tuijottaa liian tarkkaan, sillä vaikka RTP:ksi ilmoitetaan 93 %, se ei tarkoita sitä, että pelaaja saisi jokaista peliin sijoittamaansa 100 euroa kohti 93 euroa takaisin. Hyvin pitkällä aikavälillä lukema kuitenkin antaa osviittaa siitä, mitä on odotettavissa.

Palautusprosentti on hyvä tarkistaa ennen pelaamisen aloittamista, etenkin jos haluaa testata kasinolla useita eri kolikkopelejä. Se, onko pelattavan slotin palautusprosentti 85 % vai 95 %, voi vaikuttaa merkittävästi pelimenestykseen.

Piittaamattomuus volatiliteetin suhteen

Nettikasinoilla tarjottavat slotit voidaan tavallisesti jakaa kolmeen ryhmään: korkean, keskitason ja matalan volatiliteetin kolikkopeleihin. Volatiliteetilla viitataan siihen, kuinka usein määrätyssä kolikkopelissä syntyy voittoja. Mikäli kyseessä on korkean volatiliteetin kolikkopeli, ei siinä osu kohdalle voittoja yhtä tiheään tahtiin kuin matalan volatiliteetin pelissä. Toisaalta yksittäisen voittosumman suuruus voi olla suurempi, joten kokonaisuutta tarkastellessa erot tasoittuvat.

Volatiliteetti on seikka, johon vain harvat aloittelevat pelaajat viitsivät kiinnittää huomiota. Siihen kannattaisi kuitenkin perehtyä edes hiukan, sillä se auttaa ymmärtämään pelin kulkua paremmin. Mikäli pelaajalla on käytössään pieni budjetti pelaamiseen, saattaa korkean volatiliteetin peli syödä kaikki panokset ennen kuin kohdalle osuu odotettu suuri voitto. Monen aloittelevan pelaajan toiveena on pystyä pelaamaan kolikkopelejä mahdollisimman pitkään, jolloin matalan volatiliteetin slotit saattavat olla parempi vaihtoehto.

Hauskanpito on kaiken A ja O

Toisinaan pelaajat alkavat keskittyä kolikkopeleissä liikaa voittamiseen. Tällöin pelaamisen pääasiallinen tarkoitus eli hauskanpito unohtuu ja siitä tulee suorittamista. Kolikkopeleissä tähän tilanteeseen ajautumista kannattaa pyrkiä välttämään keinolla millä hyvänsä, sillä suorittaminen tuuripohjaisissa peleissä ei ole pitkällä aikavälillä kestävä ratkaisu. Nettikasinoilla tarjottavien kolikkopelien ensisijaisena tavoitteena on tarjota pelaajille unohtumattomia pelielämyksiä.

Kenties tärkein muistutus uusille kolikkopelien pelaajille onkin se, että näissä peleissä tarkoituksena on pitää hauskaa. Kolikkopelit ovat ihanan huoleton ja leppoisa pelaamisen muoto. Turha ylianalysointi ei kannata, mutta yllä mainitut vinkit tekevät pelaamisesta entistäkin antoisampaa!

Julkaistu keskiviikkona 25.3. klo 16:21 avainsanalla pelit.

Edellinen
Pysäytä flunssa
Seuraava
Koronakriisin keskellä
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä