Vaatekaapin perkaus

Ennen kesälomia tulee katsahtaneeksi vaatekaappiin. Tarkoituksena on tietenkin löytää jotain päälle pantavaa kesäksi. Kesän muoti vaihtelee toisinaan melkoisesti, joten aivan kaikkein vanhimmissa kuteissa ei enää kehtaa näyttäytyä ainakaan Helsingin muotitietoisessa keskustassa. Toisaalta kesävetimiksi kannattaisikin valita ajattomia asusteita, joita sitten voikin jo käyttää vuodesta toiseen. Tietenkin vaatteet kuluvat käytössä eikä kukaan halua kulkea kauhtuneissa ja rispaantuneissa pukimissa. Osa vaatteista tosin on muutaman kesän jälkeen vielä hyvinkin käyttökelpoisia, mutta omakin mieli muuttuu vuosien varrella ja uusia vaatekappaleita tulee hankituksi joka kevät. Ennen pitkää vaatekaappi alkaa pursuta vanhoista teepaidoista ja shortseista, jotka olisivat vielä käyttökelpoisia, mutta ehkä jo oman maun ulottumattomissa.

Alkukesästä tuleekin usein suoritettua perusteellinen vaatekaappien perkaus, ja vanhat kuteet saavat kyytiä. Roskiin ei hyviä kolttuja kannata heittää. Itse lahjoitan hyväkuntoiset ja puhtaat vaatteet Pelastusarmeijan kirpputorille. Sieltä ne löytävät vielä uuden elämän jonkun asiakkaan kesävetiminä. Joskus jokin vaatekappale tuntuu niin mukavalta, ettei siitä raaski luopua. Tällaiset asut tuleekin käytetyksi lähes puhki ja niiden oikea paikka taitaa lopulta olla joko lumppujenkeräyspiste tai vain yksinkertaisesti sekajätelaatikko. Vaateostoksilla kannattaakin harkita, ettei osta mitään liian trendikästä. Muodikkaat asut menettävät nopeasti hohtonsa ja ovat seuraavana kesänä auttamattomasti "out". Yksinkertaiset, ajattomat ja toimivat kesävaatteet ovat parhaita.

Julkaistu lauantaina 9.6.2007 klo 10:25 avainsanalla pukeutuminen.

Edellinen
Tasa-arvoista tietotekniikkaa
Seuraava
Helsingin raitiolinjat