Uutisköyhä kesä

Kesä on tunnetusti hiljaista aikaa uutisrintamalla. Uutisista on pulaa, kun Suomi on lomalla eikä maassa tahdo oikein tapahtua mitään. Kaikesta vähänkin poikkeavasta väännetään uutinen. Uutiskynnys madaltuu aina näin kesällä ja sen sai todeta viikolla, kun Yleisradio uutisoi Twitterin palvelunestohyökkäyksestä. Parhaimmallakin arvauksella voisin väittää, että Suomessa on loppujen lopuksi aika vähän ihmisiä, jotka edes ymmärtävät, mistä on kysymys. Toinen kestosuosikki on ollut vaalirahoitusjupakka jo koko kesän. Tästä aiheesta ei yksinkertaisesti voida luopua ja uusia "paljastuksia" uutisoidaan harva se päivä.

Vaalirahoituskeskustelu alkaa kyllästyttää. Puolueiden vaalirahoituksesta on yritetty tehdä väenväkisin laitonta, vaikka kaikki on ollut täysin laillista. Erityisesti Yleisradion uskottavuus uutislähteenä on tämän kesän aikana kärsinyt. Yle on liittynyt halpahintaisten sensaatiolehtien sankkaan joukkoon ja alkaa uutisaiheillaan yhä enemmän muistuttaa keltaista lehdistöä. Puolueet ovat aina keränneet vaalirahoitusta eikä se ole ollut laitonta. Uutisten puutteessa kaikenlainen debatti kelpaa ja siitä yritetään lypsää meheviä paljastuksia. Päivästä toiseen jatkuva saman aiheen penkominen on alkanut ärsyttää. Media saisi jo vaihtaa aihetta, sillä eihän se ole ollut kenellekään yllätys, että puolueetkin tarvitsevat toimintaansa rahoituksen. Taukoamattomana vellova vaalirahakeskustelu ei ole muuttunut miksikään kesän aikana. Samaa virttä veisataan viikosta toiseen.

Kesän uutispula saa median naurunalaiseksi. Uutiseksi kelpaa jopa Madonnan esiintymislavan pystytyksen vaiheet tunnista toiseen. Maa tarvitsee taas pikaisesti jonkun uuden madonnan, josta riittäisi uutisia seitsemäksi päiväksi. Takavuosina tapahtumaköyhää kesää oli tapana yrittää elävöittää Ruokolahden leijonalla, Liekki-sonnilla ja ties millä keksityllä ilveellä. Ihmiset ovat tulleet kriittisiksi, eikä kaikenlainen puppu kelpaa enää.

Julkaistu Sundayna 9.8.2009 klo 17:00 avainsanoilla politiikka ja viestintä.

Edellinen
Hellettä ja hikeä
Seuraava
Yamaha UX16