Hellettä ja hikeä

Helsinki on tänään kylpenyt pilvettömältä taivaalta paistaneen auringon alla. Lämpötila on hätyytellyt hellerajaa ja mittari näytti 23 astetta vielä puoli viiden aikaan iltapäivällä. Lähdin kaupungille jo kymmeneltä aamupäivällä, ja siellä on täysi hulina päällä. Kauppatorilla tungeksi turisteja entiseen tapaan ja olipa joku polttariporukkakin aloittanut bileet ajoissa. Lämpöä on siis piisannut ja janoisia ohikulkijoita hemmoteltiin Kampin torilla ilmaisilla virvoitusjuomapulloilla. Muutakin hyvää kaupungilla saattoi löytää, sillä karkkipusseja sai parista kojusta matkan varrella. Tuotenäytteitä saa Helsingissä vähän väliä. Niillä voi joskus selättää pahimman nälkänsä.

Kuva
Matti Mattila

Katutaiteilijat viihdyttivät ohikulkijoita Esplanadin puistossa kuin missä tahansa eurooppalaisessa suurkaupungissa, noh, kaipa se Helsinkikin on "eurooppalainen suurkaupunki". Kampin torille oli järjestetty myös kaikenlaista muuta ohjelmaa. Narinkkatorilla esiteltiin design-tuotteita. Osa tavaroista oli valmistettu vanhoista esineistä ja niitä myytiin hyvällä hinnalla kierrätystavaroina. Vanhasta pesukoneen rummusta saa tehtyä helposti monenmoisia käyttöesineitä, kuten pöytiä ja pikkulipastoja. Helsingin Taidehalli on myös järjestänyt erikoisen näyttelyn nimeltä Alaston Taidehalli. Kävin näyttelyssä, mutta siellä ei ollut paljon nähtävää, sillä seinät olivat tyhjät. Niinpä, näyttelyn teemanahan oli nimenomaan alaston taidehalli. Se oli oikein hyvä oivallus. Vierailijat tosin saivat itse koristella paljaan seinän teippaamalla kontaktimuovista tekemiään graffiteja.

Kaupungilla oli siis vilkasta kesäisenä elokuun viikonloppuna. Monille tämä viikonloppu on tiennyt niitä vihoviimeisiä lomapäiviä. Koulut alkavat ensi viikolla ja kesäkohteet alkavat ajaa toimintojaan alas syksyä varten. Kesäkausi Suomessa alkaa olla lopuillaan, vaikka muu Eurooppa vasta aloitti lomakautensa. Elokuussa riittää vielä lämpimiä kesäpäiviä eivätkä ne suinkaan lopu, vaikka kalenteri vääjäämättömästi lähestyy syyskuuta.

Julkaistu lauantaina 8.8.2009 klo 16:56 avainsanalla kaupunki.

Edellinen
Quiche lorraine
Seuraava
Uutisköyhä kesä