Trikolori

Tänään on ollut erinomainen valokuvauskeli Etelä-Suomessa. Aurinko on paistanut paikoin pilvettömältä taivaalta, mikä on toden totta suosinut valokuvaamista. Kuvaaminen loppuvuodesta ja talvisin on jäänyt vähemmälle huonojen kelien ja vähäisen valon vuoksi. Tänään onni kuitenkin suosi ja digitaalinen muisti sai jälleen uutta varastoitavaa.

Navigation Light by Matti Mattila, on Flickr
Kuva
Matti Mattila

Olen useampaankin otteeseen kuvannut Merihaassa seisovia merimerkkejä. En tarkalleen tiedä, mitä nämä liikennevaloilta näyttävät härvelit ovat, mutta merelle päin suunnattuina arvelen niiden palvelevan jotain navigointitarkoitusta. Kauniilla ilmalla niistä saa joka tapauksessa erinomaisia valokuvia. Tämänpäiväinen otokseni on lähikuva valotaulusta. Kuvassa on myös Ranskan lipun värit, tosin käänteisessä järjestyksessä. Ranskan lippua kutsutaan myös trikoloriksi, joka juontaa juurensa (ainakin) ranskan kielen sanoista trois couleurs eli suomeksi kolme väriä. Ehkä yllättävää ei ole, että monien vanhojen maiden lippujen perusvärit ovat sininen, punainen ja valkoinen. Esimerkiksi Yhdysvaltojen ja Ison Britannian lipuissa toistuvat nämä tutut värisävyt. Yhdysvaltojen lipun värit selittyvät toisaalta paljolti ranskalaisten ja englantilaisten siirtolaisten juurista.

Värien historia on pitkä. Sininen ja punainen väri ovat olleet Pariisin värejä jo 1300-luvun puolivälistä alkaen. Värien merkityksestä on erilaisia selityksiä. Erään opin mukaan värit symboloivat kolmea vanhaa säätyä. Punainen tarkoittaa jaloa aatelistoa, valkoinen papistoa ja sininen aatelitonta kansanosaa, kuten talonpoikia. Tällaisina kauniina syyspäivinä voi siis tehdä mielenkiintoisia löytyjä, joista assosioituu pitkiä ajatusketjuja.

Julkaistu sunnuntaina 2.11.2008 klo 14:38 avainsanoilla harrastukset, sää ja valokuvaus.

Edellinen
Seinäkalenteri 2009
Seuraava
The Beatles: Help!