Piipahdin päiväkävelylläni Hakaniemen torille. Siellä on käynnissä markkinat, jotka aina näin kuun ensimmäisenä sunnuntaina houkuttelevat väkeä ostoksille ja syömään torikojujen herkkuja. Jo kaukaa saattoi haistaa voissa paistettujen muikkujen tuoksun. Pian tuoksuihin sekoittui vastakeitetyn kahvin ja ohukaisten suloinen kutsu. Torikauppa kävi vilkkaana ja eritoten värikkäänä. Tavaraa oli tarjolla laidasta laitaan. Pölypusseista ei tule pulaa, sillä niitä myi useampikin Helppo-Heikki. Syötävän ohella suunsa sai makeaksi karamelleista, ja leipävalikoima notkui lukemattomilla vaihtoehdoilla. Pullaa ja piparia ja siinä ohessa vähän piirakkaakin sujahti torikassiin kuin huomaamatta. Jos joskus on kaivannut niitä vanhanaikaisia ennen sotia ja vähän jälkeenkin käytössä olleita isoisän kerrastoja, niin Hakaniemen torimarkkinoiltahan niitäkin saa.
Seurasin kaupankäyntiä enkä voinut olla kiinnittämättä huomiotani muutamaan tilanteeseen. Eräs romaninainen kierteli kojulta toiselle kauppaamassa jotain tabloid-lehteä kahdella eurolla. Hän tarjosi lehteä kauppiaille ja siinä kojulta toiselle sukkuloidessaan välillä vastaan tulleelle torivieraalle. Lehti ei tuntunut menevän kaupaksi, mutta sitten eräs torimyyjä vihdoin kaivoi kuvettaan ja lehti vaihtoi omistajaa. Kojujen välissä seisoi pieni laatikko, jossa oli pipoja, vanttuita ja muita pieniä vaatekappaleita, kukin viisi euroa kappale. Laatikolle purjehti tukevan näköinen rouvashenkilö, joka poimi korista pari pipoa ja varmisti huutaen myyjältä, että: "Ovathan nämä viisi euroa kappale?" Myyjä vastasi, että siellä on kaikenhintaista tavaraa kolmesta kuuteen euroon. "Se valkea on kaksitoista euroa." Rouvan kädessä oli valkoinen pipo, joka näytti aivan samanlaiselta kuin korissa lojunut ruskea viiden euron pipo. Kyllähän torikauppiaatkin tuntevat kysynnän ja tarjonnan lain, ja niin sai rouvaa kiinnostanut vaateparsi uuden hinnan ja epäilemättä pärstäkertoimen mukaan.
Suomessa hintamerkintäasetus vaatii kulutustuotteiden hinnat merkittäväksi näkyvästi ja kuuluvasti. Vaatimus koskee myös torikauppaa, jossa epämääräiset hintalaput heiluvat tuulen vireessä siellä täällä nipistimin roikkuen. Aina lappu ei ole kohdallaan, ja silloin alkaa vanha kunnon tilannehinnoittelu. Hinnat olivat muutenkin "kohdallaan" Hakaniemen torilla. Leivät maksoivat kolme euroa kappale ja karkit neljä euroa pussi. Mielestäni hinnoittelu oli ihan pikkuisen ylävireinen, sillä samoja (ja ehkä tuoreempiakin) tavaroita sai kadun toisella puolella sijainneesta Hakaniemen Sokoksesta vähän edullisempaan hintaan. Torikaupassa on kuitenkin jotain sellaista vanhaa tunnelmaa, joka saa ihmiset ostoksille. Sen saattoi aistia myös asiakaskunnasta, jonka keski-ikä äkkiä arvaamalla asettui oman arvioni mukaan jonnekin eläkeiän kynnykselle. Nuorisoa Hakaniemen markkinat eivät jaksaneet kiinnostaa.