He soittavat humppaa

Solistiyhtye Suomi on yksi kotimaisen tanssimusiikin kärkinimistä reilun parinkymmenen vuoden takaa. Pumppu teki muutamaksi vuodeksi eräänlaisen paluun tanssilavoille 2000-luvun alussa, mutta sittemmin äänessä ovat olleet enemmän takavuosina tehdyt levytykset. Tuotteliaan orkesterin tavaramerkkejä olivat omat sovitukset vanhoista iskelmistä, joista vanhimmat löytyivät 1930-luvulta. Uudet sovitukset saivat myös uudet sanat ja niinpä esimerkiksi Paula Koivuniemen hitistä Kuuntelen Tomppaa tuli He soittavat humppaa, joka samalla antoi nimen vuonna 2002 julkaistulle pitkäsoitolle. Samaisella levyllä on tusina kevyttä iskelmää, jotka saavat tanssijalan polkemaan tahtia ja ennen pitkää parketille. Toinen mieleenpainuva uudelleensanoitettu kappale on Ei myö myyvä villihevosia, jonka Hanna Ekola vuonna 1990 kajautti kansan alitajuntaan nimellä Villihevosia.

Solistiyhtye Suomi: He soittavat humppaa

He soittavat humppaa -albumilla on paljon letkeitä ja harmittomia tanssikappaleita. Levyä on mukava kuunnella sen soidessa taustalla samalla kun puuhailee jotain vähemmän tärkeää ja joutavaa. Yhtyeen soitto on ammattitaitoista huolimatta laulujen humoristisista sovituksista ja ennen kaikkea niiden huvittavista sanoituksista. Levy on mainio läpileikkaus orkesterin tuotannosta, ja sitä kuuntelee mielellään pidempäänkin. Äänitettä ei välttämättä enää löydy levyliikkeistä, mutta Spotifyssä sitä voi kuunnella halvimmillaan ilmaiseksi.

He soittavat humppaa

Solistiyhtye Suomi

  1. He Soittavat Humppaa (Kuuntelen Tomppaa)
  2. Ei Myö Myyvä Villihevosia (Villihevosia)
  3. Haavekatsastaja (Ghost Riders In the Sky)
  4. Valo Yössä
  5. Pontikkaa Taas Tekaisen (Mulino a Vento)
  6. Ou Nou (Don’t Let Me Be Misunderstood)
  7. Näin unta
  8. Liemessä Ollaan (Guantanamera)
  9. Yksinäisin
  10. Miks ei aina voi olla lauantai
  11. Tahtoisin (Cuando Calienta El Sol)
  12. Hossanova (Girl From Ipanema)

Julkaistu Saturdayna 6.2.2010 klo 16:48 Musiikki-luokassa.

Edellinen
Vaikea valinta
Seuraava
Torikauppaa