Toinen kansallisaarre

Kansallisaarre - Salaisuuksien kirja

Hyvää ideaa kannattaa aina hyödyntää loppuun asti. Takavuosien aarrejahdit ovat jälleen elokuvagenren huippua. Vastikään elokuvattu Kansallisaarre sai viime viikolla jatko-osansa ensi-illan, ja pitihän meidänkin se käydä katsomassa ensimmäisten joukossa. Kansallisaarre - Salaisuuksien kirja on aivan uusi seikkailu ja pistää edellisestä leffasta tutut sankarimme jälleen aarrejahdin perään. Ben Gates (Nicolas Cage), Abigail Chase (Diana Krueger) ja Riley Poole (Justin Bartha) joutuvat visaisen kysymyksen pariin. Gatesin suvun maine on uhattuna ja vain kultaisen kaupungin löytäminen voi puhdistaa loatun nimen. Tästähän sitten kehkeytyy kilpajuoksu kullanahneiden konnien kanssa eikä vauhtia puutu tämänkertaisestakaan rainasta.

Salaisuuksien kirja on läkähdyttävän nopeatempoinen aivan kuten edeltäjänsäkin. Kaksi tuntia kuluu kuin siivillä ja samalla voi ihastella upeita maisemia niin Pariisissa kuin Lontoossakin. Varsinainen aarteenetsintä päättyy monien vaiheiden jälkeen Mount Rushmorelle, josta löytyy kuin löytyykin legendaarinen kansallisaarre. Ikiaikainen inka-aarre nimittäin löytyy tuhansien kilometrien päästä autenttisilta sijoiltaan. Ehkäpä juuri tämä omituinen yhteensovitus hieman latisti muuten hauskan elokuvan juonen ja tiputti lopulta arvostelun viidestä tähdestä neljään. Piilotettuja aarteita tuntuu Yhdysvalloissa riittävän. Tuskin tämäkään tarina jää tähän filkkaan, sillä katsojan annetaan ymmärtää, että juttu jatkuu. Salaperäisen sivun 47 arvoitus pitää vielä ratkaista, joten emmeköhän kohtapuoliin tapaa ystävämme jälleen uudessa aarreseikkailussa.

Julkaistu keskiviikkona 20.2.2008 klo 21:58 Elokuvat-luokassa.

Edellinen
Talvikuvaton talvi
Seuraava
Raukea olo