Tekniikan historia 1/2019

Tekniikan historia 1/2019

Ensimmäinen kuukausi uutta vuotta on takanapäin. Alkuvuoden lukutarjonnan käynnistää uunituore Tekniikan historia -lehti numero 1/2019. Tämänkertaisessa aviisissa tehdään tikusta asiaa, kun ansiokas artikkeli kertoo, miten rahaa tehdään kirjaimellisesti raapimalla. Toisessa isommassa jutussa pohditaan teollisen perinnön päätymistä roskiin. Monet 1960- ja 70-lukujen tuotteet ovat kadonneet jo aikapäiviä sitten kauppojen hyllyiltä eikä niitä tahdo muutenkaan enää löytää kuin jokusia kappaleita kirpputoreilta ja tietenkin alalle vihkiytyneistä museoista. Muotoilulla on ollut iso osuus suomalaisessa käyttötavarateollisuudessa. Erityisesti muoviset astiat ovat aikoinaan olleet nimekkäiden muotoilijoiden, kuten Kaj Franckin (1911-1989) suosiossa. Kuin aasinsiltana lehti jatkaakin hienolla Franckin henkilökuvauksella pitkässä ja mielenkiintoisessa kirjoituksessa. Tekniikan historiassa palataan itsenäisyyden alkuvuosille, kun lehti luo katsauksen 1900-luvun alun teollisuuteen ja vähän muuhunkin elämänmenoon. Jälleen kerran Tekniikan historian kuuteenkymmeneen sivuun on saatu mahdutettua koko joukko historian havinaa maalta, mereltä ja ilmasta sekä meiltä ja muualta.

Julkaistu perjantaina 8.2.2019 klo 18:06 Lehdet-luokassa avainsanalla historia.

Edellinen
Ajanvietettä illaksi
Seuraava
Musiikkia uudesta maailmasta