Viime keskiviikkoiltani oli taas musiikintäyteinen. Olin ostanut lipun Helsingin kaupunginorkesterin konserttiin Musiikkitaloon, jossa tällä erää yleisö sai kuultavakseen musiikkia uudesta maailmasta. Ohjelmistossa oli ensi alkuun yhdysvaltalaisen Samuel Barberin (1910-1981) sinfonia nro 1 ja heti perään mahtava sellokonsertto, jonka solistina oli taiturimainen Jonathan Roozeman. Barberin musiikki kuulostaa aluksi vaikealta, mutta jo muutaman uusintakierroksen jälkeen on siitä löydettävissä jänniä yksityiskohtia, jotka houkuttelevat kuuntelemaan sävellysteokset yhä uudelleen ja uudelleen. Barber taisi muutoinkin soutaa vähän niin kuin vastavirtaan omana aikanaan. Musiikkipiirit 1930-luvulla olivat ihastuneet aivan toisenlaiseen musiikkimaailmaan kuin mitä Barberin ensimmäinen sinfonia (1936) tarjosi. Siinä kun oli aineksia 1800-luvun musiikista eli paluuta menneisyyteen. Osa avantgardisteista taisi suhtautua sinfoniaan nuivasti, sillä Barber oli kommentoinut säveltävänsä helppotajuista musiikkia mahdollisimman suurelle yleisölle ennemmin kuin pienille, ylimielisille, kaupunkilaisille musiikkipiireille. Ensimmäinen sinfonia onkin hieno teos, joka aikanaan ensimmäisenä yhdysvaltalaisena sävellyksenä kelpasi jopa Salzburgin musiikkijuhlille.
Väliajan jälkeen melodiset tuulahdukset Atlantin takaa jatkuivat. Vuoroon tuli aina niin iki-ihana Antonín Dvořákin (1841-1904) yhdeksäs sinfonia eli "Uudesta maailmasta". Kuultuani tämän sävellyksen jotakuinkin viidettä sataa kertaa lakkasin laskemasta jo vuosikymmeniä sitten. Tuskin on vuotta, etten kuuntelisi vähintään kerran tämän mahtavan ja täydellisyyttä hipovan sinfonian. Jokaisella kerralla löydän jotain uutta, mikä saa mielenkiintoni pysymään vireillä kerrasta toiseen. En muista, miten monta kertaa olen Dvo?ákin yhdeksännen sinfonia käynyt kuuntelemassa live-esityksenä, ja keskiviikon konsertti tuskin jäi viimeiseksi. Tunnelmaa konserttisalissa nosti vielä kapellimestari Osmo Vänskän täydellinen eläytyminen musiikinjohtoon. Välillä tuntui aivan siltä kuin mies olisi ollut toisissa maailmoissa, sillä sen verran intohimoisesti hän näytti konserttiin suhtatutuneen. Oli oikein ilo seurata noin omistautuneen kapellimestarin suoritusta, joka tempoi yleisön tai ainakin minut mukaansa nauttimaan taitavan kaupunginorkesterin esityksestä.