Tekniikan historia 1/2015

Vuoden ensimmäinen Tekniikan historia (1/2015) on ilmestynyt. Uusimmassa numerossa pääosaa näyttelee koko kansan keksijä Pertti "Spede" Pasanen (1930-2001). Kuuluisa innovaattori tehtaili keksintöjä lähestulkoon liukuhihnalta. Spede haki 49 patenttia keksinnöilleen ja saikin niitä kymmenen. Paremmin tämä pellepeloton tunnetaan ehkä hänen elokuvistaan ja televisio-ohjelmistaan, joita niitäkin syntyi vuosikymmenten aikana mittava määrä. Historianlehdestä kun on kysymys, niin uunituoreen painoksen sivuilla palataan ajassa taaksepäin tuon tuostakin. Lyhyissä artikkeleissa muistellaan satavuotiasta Munkan sporaa eli Erottajan ja Munkkiniemen välillä liikennöinyttä raitioliikennettä Helsingissä. Samalla selviää, miten tiskirätti sai alkunsa melko erikoisella tavalla. Mikroaaltouunin keksimisestä tulee kohta kuluneeksi 70 vuotta, mutta miltä näytti ihka ensimmäinen laite vuonna 1947, sen paljastaa Tekniikan historia.

Tekniikan historia 1/2015

Juttuja tekniikasta ja sen historiasta riittää taas luettavaksi monen illan tarpeeksi. Varsinainen aikaharppaus tehdään sisäsivuilla, kun kurkistetaan keksintöjen maailmaan 125 vuoden taakse. Pidämme nykyään junamatkailua melkein itsestäänselvyytenä. Pitää kuitenkin muistaa, että kiskoliikenne on vasta muutaman sadan vuoden ikäinen. Maapallon tai vaikkapa ihmiskunnan ikään suhteutettuna pari sataa vuotta on häviävän lyhyt aika, mutta silti tämä liikennemuoto on verrattain lyhyessä ajassa kehittynyt huimasti. Lehden sivuilta löytyy lyhyt katsaus luotijunien kehitykseen. Mielenkiintoisten artikkelien joukosta nousee kiehtova kryptografian historia, jonka tunnetuin esineellistymä lienee saksalaisten huippusalainen Enigma-salakirjoitin. Kuten tunnettua brittiläinen matemaatikko Alan Turing (1912-1954) paljasti murtumattomana pidetyn Enigman salat toisen maailmansodan tuoksinassa. Pitkälti yli 60 sivullaan Tekniikan historia tuo mukavaa ajanvietettä iltalukemiseksi ja asiantuntevien artikkelien parissa on hyvä odotella kevättä ja seuraavaa numeroa.

Julkaistu Fridayna 6.2.2015 klo 17:52 Lehdet-luokassa avainsanoilla historia ja laitteet.

Edellinen
Sibelius-kenttä
Seuraava
Rististä neliö