Helsingin kaupunginteatterissa sai ensi-illan eilen torstaina huikean upea Tarzan-musikaali. Kadunvarsilla oli jo paljon ennen ensi-iltaa ennakkomainontaa ja mediakin on auliisti tiedottanut tästä musikaalista. Innostuin tapahtumasta oikeastaan välittömästi ja Tarzan-musikaalissa minua kiinnosti ennen kaikkea hieno musiikki, jonka on säveltänyt rockmuusikkonakin tunnettu Phil Collins. Minun oli helppo tehdä ostopäätös vielä kun sain lipun edulliseen jäsenhintaan Helsingin Suomi-Amerikkaseuran kautta. Pitkän odotuksen jälkeen torstai-ilta sitten vihdoin tuli ja lähdin teatteriin.

Liputta katsomoon

Olin saanut ohjeen tavata seuran väkeä teatterin aulassa. Kun saavuin sinne tuhannen muun yleisön edustajan kanssa, aloin epäillä, noinkohan löydän yhdistyksen ihmiset sellaisen väenpaljouden joukosta. Tehtävääni hankaloitti vielä sekin, etten tuntenut ketään yhdistyksestä eikä missään näkynyt mitään viitteitä, kuten pientä Yhdysvaltojen lippua, joka on aiemmissa tilaisuuksissa pilkottanut väkijoukon seassa. Kiertelin aulassa noin puolen tunnin ajan, kunnes lopulta siirryin parvelle, josta paikat oli varattu seurallemme. Kuului ensimmäinen kuulutus eikä ketään tullut tarjoamaan pääsylippua. Toisen kuulutuksen jälkeen kysyin ovimieheltä, oliko hänellä kenties tietoa seuramme varauksesta. Ystävällinen ovimikko tiedusteli asiaa kassalta ja sai tietää, että varaus on voimassa. Samalla eräs naishenkilö lähestyi minua ja kyseli, olinko minä kenties Amerikkaseuran väkeä. Kerroin, etten ole ja itse asiassa odottelin tässä lippuani. Kyseinen henkilö oli hänkin vailla pääsylippua eikä tiennyt, mistä tai keneltä olisi sen saanut. Kolmas ja viimeinen kuulutus kilisi ja aulatilat olivat tyhjentyneet. Yleisö oli istuutunut paikoilleen. Onneksi vahtimestari oli ymmärtäväinen ja päästi meidät katsomoon.

Parvella oli ruhtinaallisesti tilaa ja pujottauduin lippukohtalon kanssani jakaneen naishenkilön kanssa kakkosriville. Toiselta penkkiriviltä olikin hulppeat näköalat näyttämölle ja istumapaikat tuntuivat jopa paremmilta kuin ennakkoon varatut paikat ylemmillä riveillä. Samalla valot sammuivat ja esitys alkoi. Väliajalla ajattelin etsiä yhdistyksen väkeä, sillä tiesin, että he istuivat ylemmillä penkkiriveillä. Yleisöryntäys vain oli sen verran kaaosmaista, etten ehtinyt tehdä tuttavuutta ohikiitäneiden kanssa. Kävin alhaalta ostamassa käsiohjelman ja palasin takaisin parvelle oven viereen odottamaan, jos vaikka siinä ehtisin napata jonkun haastateltavaksi. Pian vieressäni istunut nainen tuli luokseni taitellen samalla lippua sormiensa välissä. Siitä päättelin, että hän oli tavannut yhdistysväkeä ja aivan oikein, hänen perässään tuli vielä kaksi henkilöä, jotka esittäytyivät seuran nimissä. Sain vihdoin pääsylippuni. Naureskelimme siinä huvittavaa tapahtumaa, joka lopulta päättyi onnellisesti. Olin saanut kaupan päälle ylimääräistä jännitystä, kun olin istunut esityksessä ensimmäisen puoliajan ilman lippua. Pian kuulutus kutsui takaisin katsomoon ja ovimiehen ohitettuani vilautin hänelle kadonnutta lippuani. Hymyt olivat kaikilla herkässä.

Tarzan-musikaali oli lyhyesti kuvattuna suurenmoinen. Huippuunsa hiottu esitys suorastaan huokui ällistyttävän korkeatasoista laatua aina lavasteista ja näyttävistä puvustuksista alkaen. Näyttelijävalinnat eivät olisi enää voineet osua paremmin nappiin. Tarzanin osan näytellyt Jon-Jon Geitel ja Janen roolin suorittanut Elina Aalto olivat ihastuttavan näyttävä pari. En voinut kuin ihailla notkeiden gorillojen niin autenttista esiintymistä kaikkine apinamaisine kävelytyyleineen ja liikkeineen. Urahduksetkin, vaikka tehostettuinakin, olivat kovin aitoja samoin kuin lavasteilla luotu viidakon tunnelma. Musiikki lauluosuuksineen oli juuri niin nautittavaa, kuin olin odottanutkin. Ei siis ole ihme, että Phil Collinsin Tarzan-elokuvaan säveltämä musiikki palkittiin Oscarilla. Lavan takana työskennellyt orkesteri loihti upean äänimaailman ja entisestään lisäsi aidontuntuista viidakkotunnelmaa. Tarzan-musikaalin ensi-ilta oli täydellinen suoritus. Yleisö antoi raikuvat aplodit, joista ei meinannut tulla loppua. Väki suorastaan riehaantui loppukumarrusten aikana osoittaen suosiotaan kädet helliksi taputettuina. Hieno esitys oli saanut arvoisensa vastaanoton. Voin lämpimästi suositella musikaalia kaiken ikäisille siitäkin huolimatta, että siinä silloin tällöin oli ainakin nuoremmille katsojille jännittäviä kohtauksia.