Talvisia ongelmia

Maassamme on jälleen muutamien leutojen talvien jälkeen kunnon talvisää. Lunta on satanut ja pakkanen on paukkunut. Mistään ennätystalvesta ei voi vielä puhua, sillä takavuosien ennätyksiin on yhä matkaa. Sen sijaan eräänlainen ennätys taitaa olla erinäisten talvisten ongelmien määrä, sillä harva se päivä tiedotusvälineet kertovat kuka mistäkin säätilan aiheuttamasta murheesta. Erityisesti otsikoissa on komeillut valtionrautatiet eli VR. Junaliikenne on takkuillut ensilumista lähtien eikä helpotusta liene näköpiirissä ennen juhannusta. Tästä tuli mieleeni eräs talviaamu, kun olin lähdössä paikallisjunalla Espooseen. Edellisenä yönä oli satanut tuhdisti lunta, ja arvelin junien olevan tavanmukaisesti myöhässä elleivät sitten seisseet laiturilla. Saavuin rautatieasemalle ja näin jo kaukaa, että ihmiset poistuivat lähdössä olleesta junasta. Pian vastaan tuli junan konduktööri, jolta kysyin, milloin juna lähtee. Vastaus tuli kiukkuisesti: "Toivottavasti vielä ennen juhannusta!" Konnari oli mitä ilmeisemmin joutunut vastaamaan samaan kysymykseen pitkin aamua ja oli alkanut jo tuskastua jokaisen vastaantulijan tiedusteluihin. Minua vastaus huvitti, ja pian konnarinkin suupielet venyivät muikeaan hymyyn. Se oli osuva ja naseva vastaus melko turhanpäiväiseen kysymykseen.

Kuva
Matti Mattila

Junat eivät ole ainoita, jotka joutuvat puskemaan läpi suomalaisen talven. Puolimetriset kinokset Helsingin kaduilla alkavat haitata jo muutakin liikennettä. Henkilöautoja pysäköidään nyt vähän miten sattuu ja ajoväylä sen kuin kapenee. Tänään näin, miten eräällä kadunpätkällä jonotettiin ohitusvuoroa, kun ajorata oli kaventunut vain yhden auton levyiseksi. Kadunvarsien pysäköintipaikat on täytetty valtavilla lumikinoksilla, joiden viereen on vielä pysäköity autoja. Jalankulkijoillekin nietokset ovat melkoisia haasteita. Jos kadut aurataankin, niin monet bussipysäkit jäävät korkeiden lumivallien taakse. Tänään odottelin bussia tällaisen muurin takana ja vain jalkaterän levyinen kapea polku yli lumivuoren johti bussin ovelle. Lunta alkaa olla jo siihen malliin, että pian toivoisi sen jo riittävän. Vaan ensi yöksi on jälleen ennustettu uutta myräkkää, joten talviset ongelmat jatkuvat näillä näkymin vielä jonkin aikaa.

Julkaistu maanantaina 1.2.2010 klo 18:56 avainsanoilla liikenne ja sää.

Edellinen
Lumituiskun jälkeen
Seuraava
Kansallisen arkiston valokuvia
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä