Talvipäiväkävely

Ystävänpäivä ja siinä samassa laskiaissunnuntai kuluivat rattoisasti kauniissa aurinkoisessa talvisäässä. Pieni pakkanenkaan ei haitannut ulkoilua harvinaisen valoisana päivänä, vaikka kasvot olivat välillä pakkasen puremia. Päivä on ollut säänsä puolesta erinomainen päiväkävelylle. Talvella tällaisia aurinkoisia päiviä ei juuri pääse kokemaan, joten näistä harvinaisista herkuista on otettava kaikki irti. Tämänkertainen päiväkävely poikkesi tavanomaisesta reitistä. Pitkään jatkuneet pakkaset ovat jäädyttäneet Helsinkiä ympäröivät lahdet ja poukamat niin, että jään päällä saattoi kävellä turvallisesti. Jäätiet lyhensivät olennaisesti vanhaa reittiä, sillä ne oikaisivat huomattavasti ja antoivat samalla ainutlaatuisia näkökulmia tuttuihin kohteisiin.

Paikka paikoin jää tuntui pehmeältä ja se oli värjäytynyt kellertävän ruskeaksi. Noilla paikoilla lienee kova virtaus ja jääkansi saattaa olla petollisen ohut. Siellä täällä oli syviä askelmia painautunut pehmeään jäähän aivan kuin varoitukseksi jään hauraudesta juuri sillä kohdalla. Jää tuntui olevan enimmäkseen turvallisen paksua. Useiden päivien aikana satanut lumi oli pakkautunut kovaksi kerrokseksi. Paikoin paksuutta oli kertynyt useita kymmeniä senttejä, ja piukkaan poljettu lumi kantoi hyvin. Matalalta paistanut aurinko ei kyennyt vielä lämmittämään, joten noin kymmenen asteen pakkanen alkoi hiljalleen tuntua varpaissa ja poskenpäissä. Silloin tällöin kirkkaat säteet katosivat kuitenkin ohuen pilviverhon taakse ikään kuin muistuttamaan, miltä se harmaa talvi taas tuntuikaan. Jokainen auringonsäde talvella saa kevään tuntumaan päivä päivältä läheisemmältä.

Video
Matti Mattila

Julkaistu sunnuntaina 14.2.2010 klo 15:09 avainsanoilla sää ja videot.

Edellinen
Konsertti-ilta - osa 2
Seuraava
Varmuuskopiointia SyncToylla - osa 1