Talven valopilkku

Päivät ovat alkaneet taas selvästi pidentyä. Neljän aikaan iltapäivällä on vielä hyvin valoisaa, elleivät pilvet varjosta aurinkoa. Kun muistelee kuukauden takaista aikaa, niin tuohon aikaan iltapäivästä oli jo säkkipimeää. Valoisuus piristää ja antaa voimia jaksaa talven yli. Aurinkoisia talvipäiviä soisi olevan useamminkin ja taas näyttäisi siltä, kuin toive olisi toteutumassa. Aurinko on saanut paistaa jo muutamana päivänä kirkkaalta taivaalta. Sen säteet lämmittävät, vaikka ulkona onkin kylmä pakkaspäivä. Säätila keskusteluttaa muutenkin kansalaisia ja etenkin silloin, kun se poikkeaa miesmuistista.

Kaksituhattaluvulla olemme saaneet kuulla uutisia luonnonkatastrofeista. Osa niistä selittyy normaaleina luonnonilmiöinä kun taas osalle yritetään löytää selitystä ihmisen aikaansaannoksista. Sää on tärkeä elementti monessa suhteessa. Liikenteessä säällä on paljon merkitystä samoin kuin ulkotyötä tekevissä yrityksissä. Myös aivan tavalliset kansalaiset ovat kiinnostuneita päivän säästä. Koiranomistajien on tosin ulkoilutettava lemmikkinsä, vaikka ulkona olisi niin sanotusti koiran ilman. Sää vaikuttaa mielialoihin, ja siksi kauppiaatkin ovat kiinnostuneita säätilasta. Kun ulkona on kaunis auringonpaiste, ovat kuluttajatkin kenties aurinkoisemmalla päällä ja siis myös valmiita kuluttamaan enemmän.

Julkaistu torstaina 1.2.2007 klo 17:00 avainsanalla sää.

Edellinen
Kiirettä pitää
Seuraava
Pakkopulla