Vatsani on turpea täyttävän ja maukkaan päivällisen jäljiltä. Istuin tänään ensimmäistä kertaa elämässäni legendaarisessa ravintola Elitessä. Useasti olen tuon paikan ohi mennyt edestä ja takaa, mutta vasta nyt tuli tilaisuus ja syy avata ovi historiaa ja kulttuuria huokuvaan ruokailijoiden pyhättöön. Hillitty ja rauhallinen miljöö oli yllättävän kansoitettu, vaikka viikkoa eletään vasta tiistaissa. Eliten suosiota on kuitenkin turha ihmetellä, sillä ravintelilla on pitkä historia takanaan ja varmasti vielä pidempi edessään, mikä selittää paljolti paikan tunnettavuuden ja sitä myöten ruokailijoiden vuon. Tänään oli siis minun vuoroni ihastella jo yli 70 vuotta paikallaan sijainneeseen ravintolaan ja makustella talon antimia.

Pöytään katettiin Eliten taiteilijamenu. Kultturelliseksi listan tekee toisena pääruokavaihtoehtona oleva Tauno Palon kermasipulipihvi paistetuilla perunoilla. Legendaarisessa ravintolassa on luonnollisesti käynyt yhtä legendaarisia vieraita. Näistä tunnetuimpia ovat olleet lähes kansalliselokuvanäyttelijän asemaan kohonnut Tauno Palo (1908-1982) ja rakastettu kirjailijamme Mika Waltari (1908-1979) muutamia mainittakoon. Päivällinen käynnistyi kuohkealla maa-artisokkakeitolla, jossa uiskenteli hyppysellinen yrttikrutonkeja. Keitto oli mitä maittavin ja erittäin onnistunut. Pääruuaksi valitsin Tauno Palon sipulipihvin kypsänä. Toisena vaihtoehtona olisi ollut paistettua nieriää perunamuffinin ja tilli-voikastikkeen kera. Pihvi oli maukas, ja tuntui uskomattomalta, että Palo oli hyvällä ruokahalulla pistellyt tällaisia poskeensa jo aikoja sitten. Viinivalinnatkin olivat kohdallaan eikä mistään oikein tarvinnut nyrpistellä nokkaansa. Menun kruunasi vielä mahtava crème brûlée, joka viimeistään vei nälän, joka olikin ehtinyt jo kasvaa, lounas kun tuli kuitattua pienellä salaatilla.

Elitestä jäi hyvä maku suuhun. Myönteinen kokemus rohkaisee varmasti käymään ravintolassa useamminkin. Elite ei ole nimestään huolimatta liian korea paikka. Sinne voi astua sisään vaikka suoraan töistä eikä ruokailua varten tarvitse erikseen pukeutua. Ravintola tuntui rennolta eikä työskentely näyttänyt turhan muodolliselta. Tarjoilijat ohjasivat vieraat pöytiin ja kahvikin kaadettiin menneiden aikojen huoltoasemilta tutuista pyöreistä lasipannuista, joissa kahvi tunnetusti sai seistä vaikka koko päivän. Pääasiahan on, että neste on tarjoiltaessa vielä juoksevaa ja mustaa. Tilasin tavallisen suodatinkahvin sijaan cappuccinon ja toivon, että se tehtiin alusta asti annostani varten. Kaiken kaikkiaan taiteilijamenu oli erittäin syötävää ja täytti vatsan enemmän kuin tarpeeksi.